"Pieniä virheitä tuli sinne tänne, mutta kaikkinensa olen todella tyytyväinen suoritukseen", kuvaa Piironen Kangasniemen suoritustaan. Kuva: Pekka Mäkinen / www.rallikuvat.net

18-vuotias asikkalalainen rallikuski Ajari Piironen kurvaili menneenä viikonloppuna Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan avausosakilpailussa Kangasniemi Rallissa luokkavoittoon yhdessä kartanlukijansa Jukka Jämsenin kanssa.

Kisa sujui kaikkinensa loistavasti ja uran avausvoitto maistui makealta.

– Voitto oli paras mahdollinen kauden aloitus, kun sarjan kannalta saatiin paljon tärkeitä pisteitä. Kisa oli alusta alkaen todella onnistunut. Ajettiin viisi pohja-aikaa ilman sen suurempia riskejä, eikä kisaan mahtunut oikeastaan yhtään likitilannetta. Pieniä virheitä tuli sinne tänne, mutta kaikkinensa olen todella tyytyväinen suoritukseen, sillä pohjilla oli vain reilu kymmenen kilometriä testiä auton kanssa, Piironen kertasi kisaansa.

Sarjan seuraava osakilpailu ajetaan helmikuun viimeisenä viikonloppuna Oulussa. Niissä maisemissa Piironen ei ole ikinä ollut rallin merkeissä, mutta tavoitteet säilyvät silti kovina.

– Oulussa en ole ollut ikinä ajamassa rallia, tai muutenkaan rallin merkeissä, mutta kaikkinensa odotan todella innolla tulevaa koitosta. Voitto on tietysti siellä myös tavoitteena, koska jälleen on jaossa paljon tärkeitä sarjapisteitä. Nopeasti löytyi tauon jälkeen taas ”tatsi” ajamiseen talvella, joten siltäkin kantilta katsottuna hyvillä mielen voidaan odotella seuraavan kisan alkua, Ajari ennakoi.

Teksti: Ajari Piironen Motorsport tiedotus

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla