Roni Kauppi (oik.) ja Markus Partanen valmiina kauteen 2018. Kuva: Team Kauppi tiedotus

KR-Teamin viime vuoden nuorten Cupin voittaja Roni Kauppi lähtee tavoittelemaan Rallin juniorimestaruutta 2018 viime vuoden kartturinsa Kemin UA:n Markus Partasen kanssa. Ajokkina heillä Citroën C2 R2 Max.

Rallin nuorten Cupin mestaruuden huikealla tavalla päätösosakilpailussa vieneen Roni Kaupin tavoite tällä kaudelle on selvä.

– Mestaruutta lähdetään hakemaan. Pyritään tekemään jokaisessa osakilpailussa puhdas ja riittävän nopea suoritus, mikä sitten riittäisi mestaruuteen, kun viimeinen osakilpailu on Heinolassa ajettu, näin luetteli Kauppi taktiikkaansa mestaruusjahtiin.

Viime kauden päätteeksi Team Kauppi pisti mestaruuskaluston myyntiin. Melkoisen seisahtanut autokauppa tuotti tiimipäällikkö Ronin isä Heikki Kaupille harmaita hiuksia. Hyvä luotettava mestaruuspeli ei ollut löytää uutta omistajaa.

– Sitten Tapaninpäivänä Yaris lähti kohti Kymenlaaksoa ja päästiin hieromaan kauppaa Citikasta, selvitti Roni ja jatkoi, toki olisi ollut mukavampaa, jos kauppa olisi pystytty tekemään aikaisemmin. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei ollenkaan.

Valmistelut ovat kuitenkin sujuneet hienosti. Auto tuntuu hyvältä.

– Olen päässyt testaamaan jo sadan kilometrin verran. Toisen isomman testin suoritan vielä viikolla viisi ennen rallin juniorimestaruussarjan avausta Kangasniemi-ralli, joka ajetaan 3.2. Auto toimi loistavasti ja alkaa sopia käteen, nuori mies tyytyväisenä kommentoi.

Team Kaupin päätavoite on rallin juniorimestaruudessa.

– RJSM on tietenkin kauden päätavoite, mutta sen lisäksi on tarkoitus kiertää kesän SM-rallit ihan pelkästään kokemuksen takia seuraavaa kautta varten, päätti Kauppi.

Rallin juniori-SM-kausi 2018
3.2. Kangasniemi
24.2. Oulu
9.6. Kouvola
25.8. Uusikaupunki
22.9. Heinola

Teksti: Team Kauppi tiedotus

Kirjaudu

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Uusimmat markkinoilla