Henrik Pietarisen auto huollossa. Kuva: Jarno Saari

Tuusulalainen Ford-kuljettaja Henrik Pietarinen pääsi viime viikonvaihteessa Suomen MM-rallissa vertaamaan omaa vauhtiaan eri maiden nuoriin kuljettajiin.

AKK Driver Academy -valmennusryhmään kuuluva Pietarinen kilpaili etuvetoisten autojen RC4-luokassa, jossa vastaan asettuivat samanlaisella kalustolla Junior-WRC:n kuljettajat.

Pietarinen ja kartanlukija Juha Lummaa nousivat avauspäivänä luokan johtoon ajettuaan pohja-ajan EK4:lla.

– Ensimmäinen pitkä kilpailupäivä alkoi pienen virheen merkeissä, kun yksi mutka meni pitkäksi ja jouduin peruuttamaan. Sen jälkeen kaksi pohja-aikaa riitti siihen, että nousimme luokan kärkeen, Pietarinen kertasi.

Tämän jälkeen autokunnalle sattui lisää virheitä, spinnaus ja peruuttelua hidasteena olleen kiertolenkin kohdalla. Avauspäivän jälkeen sijoitus oli luokan kuudes.

Toinen päivä alkoi luokan pohja-ajalla, joka nosti sijoituksen neljänneksi. Sen jälkeen epäonni astui kuvaan.

– Päijälän EK:lla pääsimme vain kaksi kilometriä, kun rengas osui urassa olleeseen kiveen. Sen seurauksena vetoakselin kannake petti ja vetari korkkasi ulos.

Tekninen vika aiheutti keskeytyksen, mutta päätöspäivänä sunnuntaina Pietarinen lähti jatkamaan Ralli2-säännön turvin. Viimeisenä päivänä hän kellotti luokan nopeimman ajan yhtä lukuun ottamatta kaikille erikoiskokeille.

– Tosi vaativa kilpailu, aivan kuten osattiin odottaa. Positiivinen maku jäi, kun pystyimme ajamaan useita pohja-aikoja. Ongelmien vuoksi luokkasijoitus oli lopulta yhdeksäs, Pietarinen summasi.

Teksti: Jarno Saari

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

Tämä sivusto käyttää evästeitä, käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää

Ymmärrän