Lauri Halonen on menestynyt crosskartien Pohjois-Euroopan alueen kilpailuissa (NEZ) tänä vuonna. Kuva: Janne Latomäki.

Kouvolalainen Lauri Halonen urakoi viikon aikana sekä kartingissa että crosskarteissa, ja tulos oli mykistävä. Crosskartien NEZ-sarjan finaalin voitto Hyvinkäällä sinetöi Pohjois-Euroopan mestaruuden ja kartingin IAME-sarjasta käteen ojennettiin lippu sarjan päätapahtumaan Ranskan Le Mansin maailmanfinaaliin.

9-vuotias Halonen on ollut ahkerasti ratissa, kauden päätavoite oli crosskartien 85-kuutioisten kilpailuissa. Karting tuli keväällä mukaan ohjelmistoon ajoharjoittelun vuoksi, kartingissa oppii tarkat ajolinjat ja saa paljon kilpailukokemusta.

IAME Series Finlandin kauden viimeinen osakilpailu ajettiin Halosen kotiradalla Kouvolan Tykkimäessä. Siellä nuorukainen oli jo lähdössä kotimatkalle, kun järjestäjä nappasi hihasta kiinni ja pyysi palkintokorokkeelle.

– En tiennyt, että olin saamassa lippua Le Mansiin. Se oli ihan yllätys, Halonen muistelee.

Yhdeksänvuotiaan Lauri Halosen otteet kartingissa palkittiin lipulla Le Mansiin. Kuva: Paavo Salonen / IAME Series Finland.

Crosskartien NEZ-sarjassa Halonen aloitti kauden voitolla Riian Bikerniekissä. Tanskassa ja Ruotsissa sijoitukset olivat neljäs ja viides. Hyvinkään finaalikilpailuun Halonen tuli kymmenen pisteen johdossa, ja ratkaisi mestaruuden ottamalla finaalissa voiton.

– Alkuerissä voitin ensimmäisen lähdön ja toisessa jäin kakkoseksi. Kolmannen onnistuin taas voittamaan. Ei ne ihan helpolla tulleet. Aika paljon oli kavereita, ja sain ihan tosissaan ajaa kilpaa. Auto toimi koko päivän ihan hyvin, siitä isälle kiitos. Äiti hoiti ruokahuollon ja sen voimin jaksoin koko päivän.

– Finaaliin lähdin paalupaikalta, ja startti onnistui hyvin. Norjalaiskaksikko Eirik Steinsholt ja Jonas Sörlie ahdisteli hetken, mutta pääsin ensimmäisellä kierroksella heiltä karkuun. Sen jälkeen sain keskittyä omaan ajooni. Oli tosi tosi tosi hyvä fiilis ja huusin autossa, kun tulin ruutulipulle, Halonen kertaa iloisena mestaruuden tuonutta finaalia.

Sunnuntaina samalla radalla ajettiin FinRX-sarjan kauden toiseksi viimeinen osakilpailu, ja “Lakulähettiläs” oli edelleen vauhdissa. Halonen otti tästäkin finaalista voiton ja on sarjassa viidentenä, pisteen päässä edellään olevaa Joonatan Ylilammia. Sarjan finaalikilpailu ajetaan Nokialla 21. syyskuuta.

Lauri Halonen Facebook

IAME International Final

NEZ

Teksti: Toni Lönnroos.

Suosittelemme markkinoilla

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Tulokset lähimmäksi arvanneelle jälleen luvassa mainetta ja kunniaa!

Kirjaudu sisään tunnuksellasi ja anna äänesi.

Äänestä tästä!

Kirjaudu