The Girls on Track Finland -tapahtumassa elokuussa Kart in Clubilla Helsingissä oli vauhtia ja vilinää, kun 233 tyttöä pääsi testaamaan taitojaan karting-auton ratissa. Kuva: Santeri Rosenvall / AKK

Euroopan maaliskuiseen finaaliin Le Mansiin lähtevät näyttämään kykynsä Milja Kukkonen, Vilma Luukkonen ja Nora Farigu.

The Girls On Track on Kansainvälisen Autoliitto FIA:n ja EU:n Erasmus+ kansainvälinen ohjelma, jossa on mukana autourheilun Suomen lajiliiton AKK-Motorsport ry:n ohella kaikkiaan kahdeksan Euroopan maata. Jokaisessa maassa on järjestetty kesän aikana paikallisia tapahtumia, joissa 13–18-vuotiaat tytöt pääsivät ajamaan kartingslalomia. Suomen tapahtumat järjestettiin toukokuun lopussa Tuurissa ja elokuun lopussa Helsingissä. Kahteen tapahtumaan osallistui yli 270 innokasta 13-18-vuotiasta tyttöä.

Heidän joukostaan parhaiksi kuljettajiksi valikoituivat Milja Kukkonen, 16, Vilma Luukkonen, 16 ja Nora Farigu, 15, jotka pääsevät edustamaan Suomea Euroopan finaaliin. Varalle kuljettajista valittiin Jessica Sallinen, 14.

– TGOT meni loistavasti ja Suomessa oli ennätysmäärä osallistujia: tuplaten muihin osallistujamaihin, kertoi AKK:n naistyöryhmän puheenjohtaja Tiina Lehmonen.

Suomessa taso oli erittäin kova, joten Helsingissä järjestettiin vielä ylimääräinen karsinta, jotta löydettiin varmasti parhaat edustajat.

– Kaikki 10 lopulliseen karsintaan valittua olisivat olleet hyviä edustamaan Suomea Le Mansissa ja toivottavasti nekin tytöt, joita ei nyt valittu, alkaisivat harrastaa lajia, koska sellaisia lahjoja olisi turha hukatakaan. Taso on ollut tosi kova myös muissa maissa, joten nyt alkaa kova työ valmistautumisessa Le Mansin karsintoihin, Lehmonen kuvaili.

Miljalla ja Vilmalla on aikaisempaa kokemusta autourheilusta, Noralle ajaminen on vielä vieraampaa. Koko valittu kolmikko lähtee innolla kohti Ranskaa.

– Odotan totta kai koko Le Mansin tapahtumaa innolla, ja on hienoa päästä ajamaan ulkomaille. Haluan lähteä tavoittelemaan parasta mahdollista suoritusta, ja valmistautua siihen kaikin tavoin. Odotan innolla tapahtumaa ja sitä edeltävää harjoittelua! Milja Kukkonen iloitsi valintansa jälkeen.

– Tähän mennessä The Girls on track on ollut todella mukava ja hauska kokemus. Le Mansilta odotan mahdollisimman hyvää menestystä ja uusia ajokokemuksia, mietti Vilma Luukkonen.

Tytöt saavat harjoitella yhteistyökumppanin Kart in Clubin radalla Helsingissä. Heidän valmentautumistaan kohti Le Mansia voi seurata Facebookissa ja Instagramissa (ks. linkit alla).

Seuraa somessa:

Facebook (The Girls on Track Finland)
Instagram (The Girls on Track Finland)
Twitter (AKK-Motorsport)

Teksti: AKK Viestintä

Suosittelemme markkinoilla

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Tulokset lähimmäksi arvanneelle jälleen luvassa mainetta ja kunniaa!

Kirjaudu sisään tunnuksellasi ja anna äänesi.

Äänestä tästä!

Kirjaudu