X30-sarja IAME:n tehtaalla Italiassa. Kuva: Sami Pensala

Sarjan tuore katsastuspäällikkö Sami Pensala ja promoottori Mikko Laine vierailivat Zingoniassa, Italiassa IAME:n tehtaalla. Tehtaan johto oli erittäin tyytyväinen Suomen tilanteeseen. Valtava määrä moottoreita valmistautui siellä lähetettäväksi ympäri maailmaa, sillä X30-konseptin suosio on kasvanut räjähdysmäisesti muutaman vuoden aikana. Suomessakin sarjaan on ilmoittautunut jo 162 kuljettajaa.

Pensala sai koulutuksen X30-moottoriin keskittyvään katsastuvälineistöön ja pääsi tutustumaan moottoreiden valmistusprosessiin alusta loppuun saakka. Hän oli erityisen vakuuttunut laaduntarkkailusta, mikä tarkoittaa maksimaalista tasalaatuisuutta ja tahtoa pyrkiä tekemään huipputuote joka rintamalla. Nostalgista tunnelmaa pursuava vanhojen moottoreiden esittelyhuone teki myös vanhaan kilpaveteraaniin lähtemättömän vaikutuksen.

Nyt alkaakin olla viimeisiä hetkiä varmistaa itselleen X30-moottori kevään kilpailuihin, sillä niiden kysyntä on kovaa, mikä tarkoittaa väistämättä kasvanutta toimitusaikaa. Jos et halua vielä ostaa moottoria, niin vuokraus voi olla hyvä vaihtoehto, jos haluaa tulla aluksi kokeilemaan uutta luokkaa tekemättä vielä sitovaa investointia. Moottoreita on vuokralla moottorin maahantuojalla ja jälleenmyyjillä.

Sarjailmoittautuminen on maksuton se hoidetaan rekiströitymällä osoiteessa: http://query.enable.fi/karting_x30finland2017

Teksti: Mikko Laine

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestä tästä!

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.