Raket-luokan podiumilla ruiskutettiin vichyä iloisin mielin.

Kotkan toinen kartingin kilpailupäivä tarjosi huimaa taistoa kolmessa eri luokassa. Viikonloppu oli SJM-sarjan toiseksi viimeinen ja SM-pisteitä jaettiin Raket-luokassa. Raket-junior ja Cadet-luokka toimivat lisäluokkina vauhtiviikonlopussa.

Kartingin juniorisarjan Raket-luokan aika-ajoissa Atte Sonntag piti nopeinta kyytiä ennen Matias Salosta ja Hugo Heinosta. Lauantain finaalivoittaja Jame Wallden oli vasta yhdestoista.

Alkuerien jälkeen Atte Sonntag pääsi starttaamaan finaaliin paalulta, viereltään Matias Salonen ja kolmannesta ruudusta Elias Seppänen.

Sonntag johti kisaa aina viimeisiin mutkiin saakka, kunnes Salonen hyökkäsi ja paineli ohi.

– Sonntagilla kulki suoralla niin lujaa. Lähdin kokeilemaan, että ajetaan yhdessä eroa muihin ja sitten viimeisessä mutkassa menen ohi, kertasi Raket-luokan voittaja Matias Salonen.

Kysyttäessä Saloselta miten voittoa juhlitaan, vastaus oli suora.

– Iskä ottaa ehkä vähän kaljaa ja me saadaan jätskiä.

Sonntag tiesi, että Salonen tulee yrittämään viimeisellä kierroksella ohitusta.

– Yritin parhaani. Tiesin, että sieltä se tulee, sanoi Sonntag, jonka seuraava kilpailu on kauden päätöskisa Lappeenrannassa elokuun puolivälissä.

Joona Koistinen nappasi lauantain tapaan kolmannen sijan.

Raket-junior luokassa kovin vääntö käytiin ykkös - ja kakkospaikasta.

Raket-junior luokassa kovin vääntö käytiin ykkös – ja kakkospaikasta.

Raket-junior-luokassa voitto ratkesi 0.004 sekunnin erolla Tuukka Taposen ja Mikael Vuoriston välillä. Tuukka Taponen kertoi voiton salaisuutenaan olleen ennen lähtöä syöty ticsi. Kolmantena maaliviivan ylitti Miko Huuhtanen, joka ajoi lauantain kisassa seitsemänneksi.

Vili Hakala oli lyömätön Kotkan radalla Cadet-luokassa.

Vili Hakala oli lyömätön Kotkan radalla Cadet-luokassa.

Lauantain tapaan Cadet-luokkaa hallitsi Vili Hakala, joka jätti toiseksi ajaneen Miikki Ohton lähes 12 sekunnin päähän. Jesse Hartonen pokkasi kolmannen sija.

SJM-sarja päättuu elokuun puolivälissä Lappeenrannan nopealla radalla.

Katso kaikki tulokset tästä.

Teksti: Moottoriurheilu.tv
Kuvat: Kirsi Suominen

Suosittelemme markkinoilla

Kirjaudu