Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Jyväskylässä lauantaina 18.10.2014 polkupyörillä ajettava PDA-Ralli korvaa keliolosuhteiden vuoksi maaliskuulta perutun Valkeala-rallin. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä julkaistun kassakaappisopimuksen myötä F-cupin kausi pitenee. Samalla PDA-Rallissa tehdään historiaa, kun F-cupin mestaruudet ratkaistaan nyt ensimmäistä kertaa polkupyörillä.

 Kuten arvata saattaa, ovat kilpailun yksityiskohdat vielä tässä vaiheessa hämärän peitossa, mutta reitin teko on jo täydessä käynnissä. Reitin teema on kisan perinteiden mukaisesti "reilusti runkia", joten kisa sopii hyvin vaativista teistään tunnetun Valkealan korvaajaksi.

PDA-Rallin taustavaikuttaja, ralliguru Pentti Himanen myöntää vetäneensä monta narua solmuun myös tämän asian tiimoilta.

- Äffäkuppia on päristelty parikymmentä vuotta samalla reseptillä, joten nyt oli korkea aika muutokselle. Hauska nähdä, juhlivatko samat nimet kärjessä myös munamankelilla sotkettaessa, Himanen pohtii.

Samalla visionääri kertoo myös hieman kauaskantoisemmista suunnitelmista.

- Tänä vuonna F-cup, ensi vuonna sitten MM-ralli. Jean Todtin kanssa on aiheesta faksailtu pitkin talvea. Hän ei puhu suomea enkä minä ranskaa, mutta eteenpäin on menty. Näillä näkymin soppari kirjoitetaan Pariisissa 1.4.2015, Himanen valaisee.

PDA-Rallin kaksinkertainen voittaja Sami Heikkilä ei muutoksesta hätkähdä. Hän lähtee myös ensi syksyn kisaan omasta mielestään ennakkosuosikkina.

- Kuka on Jaska Nuorala? Ihan nevahööd, Keski-Suomen keltaisilta, harmailta, mustilta ja karttaan merkitsemättömiltä rallipoluilta tavoitettu Heikkilä kommentoi henkselit paukkuen.

PDA-Ralli 2014 ajetaan siis 18.10. Ilmoittautuminen alkaa kesällä.

Lisätietoja tulee matkan varrella osoitteeseen: http://pdaralli.weebly.com/

Tervetuloa!

Suosittelemme markkinoilla

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

Kirjaudu