Etelä-Suomen Mallusjoella sijaitseva Japan Motors Oy on käytettyjen ja uusien japanilaisten autojen moottoreiden ja vaihteistojen maahantuoja, jonka suuresta valikoimasta löytyy japanlaisten automerkkien laadukkaat moottorit ja vaihteistot sekä muut tekniset komponentit. Yrityksen toimitusjohtaja Mika Myllylä on itsekin innokas autourheilija, joka on tuttu näky niin ralleissa kuin rallisprinteissä. Hänen komennossaan ajettiin vuonna 2019 Autourheilun Kansallisen Keskusliiton alainen Japan Motors Cup asfalttisprintsarja, joka valitettavan koronavirus -pandemian myötä peruuntui kuluvalta vuodelta.

Sen sijaan Myllylä ei luovuttanut vaan on nyt tekemässä suomalaista autourheiluhistoriaa kun kautta aikain autourheiluhistorian ensimmäinen sähköisen ralliautoilun Japan Motors asfalttisprintsarja ajetaan nyt tulevana kesä- ja heinäkuussa. 12 osakilpailua kattavaan sarjaan on ilmoittautunut yli 350 kilpailijaa, mukaan lukien useita oikean elämän rallin ja rallisprintin SM-sarjoista tuttuja kilpailijoita, jotka ajotaitojensa mukaisessa luokassa kilpailee mahtavasta pääpalkinnosta, eli vuoden jokaiselle päivälle olevista suklaaherkuista.

- Vaikka erittäin harmillisesti oikean elämän kilpasarjamme jäi tänä vuonna koronavirus -pandemian takia ajamatta niin siitä huolimatta Japan Motors haluaa olla mukana toteuttamassa suomalaisen autourheiluhistorian ensimmäistä kokonaan virtuaalisella asfalttipinnalla ajettavaa ja nopeatempoista rallisarjaa. Sarjamme mediavastaava Jani Kekoni on yhdessä eMotorsport Finlandin kanssa vienyt moottoriurheilun kotien sisälle ja näin kuka tahansa PC-tietokoneen, Playstation tai XBox One konsolin omaava voi mitata vauhtiaan virtuaalisilla asfalttierikoiskokeilla. Kehitys kehittyy ja sen myötä näinä haastavina aikoina Japan Motors haluaa olla mukana tuomassa iloa ja viihdettä kotisohville, Mika Myllylä kertoo.

- Oikeassa elämässä rallisprint on sitä, että yksi 2-4 kilometrin mittainen erikoiskoe ajetaan kahteen tai kolmeen kertaan ja nopein aika kirjataan tuloksiin. Näin nyt myös virtuaalisessa asfalttisprintsarjassa, jossa seuraavan kahden kuukauden aikana kilpailijat ajavat 12 osakilpailua, joissa kaikissa yksi erikoiskoe ajetaan kolmeen kertaan. Kilpailijan ajama nopein aika kirjataan tuloksiin ja sen myötä jaetaan sarjapisteet. Lopulta heinäkuun päätteeksi nähdään kuka pääsee nautiskelemaan Japan Motorsin tarjoamista ja varmasti voittajalle koko seuraavan vuoden ajan maistuvista Tupla Maxi suklaapatukoista, joita luokittain eniten pisteitä keränneelle on siis luvassa yhteensä 378 kappaletta, asfalttisarjan toteuttava Jani Kekoni kertoo.

Samanaikaisesti eMotorsport Finlandin mahdollistamassa Japan Motors eAsfalttisprintsarjan kanssa ajetaan Marcus Grönholm GRX eRallisarja, jotka kummatkin siis käynnistyvät tulevana maanantaina kunhan ensiksi niin Plus Katsastus eRallisarja sekä Jyväskylän Autovaruste eMinirallisarja on ajettu ja katsastuslahjakorttien sekä vuoden MadCroc energiajuomien uudet omistajat ovat selvillä.

Seuraa Japan Motors eAsfalttisprintsarjan tapahtumia joko sarjan kotisivuilta www.japanmotorscup.fi ja eMotorsport Finlandin kotisivuilta osoitteesta www.emotorsport.fi

Jani Kekoni

Suosittelemme markkinoilla

 
 
Ralli.net
Ryhmä (Julkinen) · 4 703 jäsentä
Liity Ralli.net ryhmään
Ralli.nettiin rekisteröityneille tarkoitettu Facebook keskusteluryhmä.
 

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Veikkaa jokaisen SM-rallin voittajakolmikkoa luokittain.

Kauden päätteeksi palkitsemme vuoden rallitietäjän Mr Wainin lahjoittamalla uniikilla ralliaiheisella korulla!

Kirjaudu sisään tunnuksillasi ja äänestä.

Äänestys päättynyt

Kirjaudu