| Rallicrossin SM jatkuu uudella radalla |
|
|
|
| Kirjoittanut Kare Asp | |||
| 21.08.2012 18:37 | |||
| Luettu 863 kertaa | |||
|
Rallicrossin SM-sarjan tilanteet ovat vielä auki kun lähdetään viidenteen osakilpailuun. Kamppailu pisteistä tulee käymään kuumana. Oman mausteensa kisailuun tuo kilpailuareena. Honkajoen Pesämäen rata on ensimmäistä kertaa rallicross-käytössä. Tähän tarkoitukseen sitä on muutettu ja parannettu, myös pituutta on tullut lisää. Varsinkin radan uusi päätykaarre on mielenkiintoinen, se on asfaltoitu, tiukkeneva ja samalla myös alaspäin pudottava. -Kyllä täällä tullaan ajamaan kovaa. Vauhtia on varmasti tarpeeksi. Ja kun rata on kaikille käytännössä uusi, eivät ohituspaikat vielä ole hallussa. Mukava uutuus sarjan radaksi, kiitteli rataa testaamassa ollut SRC-sarjan pistekakkonen, Elimäen MU:n Jari Kokko. Kisan järjestää Lempäälän UA paikallisten apuvoimien kera. Osakilpailu houkutteli paikalle hyvän osanoton. Ilmoittautuneita tuli määräaikaan mennessä 93 kilpailijan verran. Nelivetoisten turboautojen Super Car-luokassa on osanottajia 21. Viime vuoden hopeamies Jukka Lautamäki on nyt viivalla ensimmäisen kerran sitten viime vuoden. Jalasjärveläinen on keskittynyt rakennustöihin, mutta Focus on viime vuoden jäljiltä kunnossa ja mies tulee nyt haastamaan sarjan kärkikaartin. Pisteitä ei Lautamäk kuitenkaan tule saamaan, hän ei ole mukana sarjassa. Takavetoisten isomoottoristen ajokkien SRC-luokassa osanottajia on 25. Honkajoella jokamiesluokassa usein kilpaillut Joni-Pekka Rajala saa kirittäjäkseen pisteissä seuraavana olevat Jari Kokon ja Jukka-Pekka Peltokankaan. Paikallista väriä tarjoaa vieraskuljettajana mukaan tuleva Janne Sinkkonen. Kaksivetoisten 2050-kuutioisten autokrossissa on eniten osanottajia, 44 kuljettajan verran. Suurin ennakkosuosikki on sarjassa ylivoimaisessa johdossa oleva Jarno Kukkola,joka teoriassa voi Honkajoella jo varmistaa mestaruutensa. Kisa Honkajoen Pesämäessä käynnistyy lauantaina 25.8. kello 11 alkuerillä. Finaalivaihe on vuorossa noin kello 16 alkaen. Tuloskehitystä voi seurata online rallicrossin omilla sivuilla www.rallicross.fi. Mutta silti, rallicross on parasta paikan päällä!
|



