TOOMAS HEIKKINEN AJOI TOISEKSI B-FINAALISSA PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Matti Partanen   
07.08.2011 21:31
Luettu 1185 kertaa

Toomas Heikkinen kamppaili autonsa säätöjen kanssa rallicrossin EM-sarjan kuudennessa osakilpailussa Belgian Maasmechelenissä. Hän jäi nelivetoisten pääluokassa (SuperCars) harmittavasti A-finaalin ulkopuolelle, mutta kaasutteli sitten ilahduttavasti B-finaalissa toiseksi eli kokonaiskisassa seitsemänneksi.

Belgian kisan voittoon ajoi Venäjän Timur Timerzyanov, joka myös nousi EM-sarjan kärkeen ohi yhdysvaltalaisen stunt-kuljettajana mainetta hankkineen Tanner Foustin. Myös Heikkinen paransa asemiaan yhteispisteissä nousten seitsemänneltä sijalta kuudenneksi. Hallitseva Euroopan mestari Norjan Sverre Isachsen putosi puolestaan toiselta sijalta neljänneksi jäätyään viikonlopun koitoksessa 13. tilalle.

AJOVIRHE MAKSOI A-FINAALIPAIKAN

-Vähän oli kuski unessa kesätauon jälkeen ja autokaan ei toiminut toivotulla tavalla lauantaina, mistä seurasi ensimmäisessä karsintaerässä vaatimaton 13. sija, kertasi Heikkinen vaisua avauspäivää.

-Yön yli tuli parannusta molemmilla osa-alueilla. Sain otteisiini radalla terävyyttä ja mekaanikot puolestaan virittivät autoa iskukykyisemmäksi pikkutunneille saakka. Toisessa erässä olin neljäs ja A-finaalipaikka oli kolmannessa erässä jo taskussa, mutta viimeisellä jokerikierroksella ajovirhe maksoi sen verran sekunteja, että A-finaali jäi haaveeksi, totesi 20-vuotias joensuulaiskuljettaja, jonka urakka jatkuu jo tulevana viikonloppuna Hollannissa.
Super 1600 -luokassa ajava toinen suomalaiskuljettaja Jussi-Petteri Leppihalme kurvaili kymmenenneksi. Etuvetoisten kakkosluokkaa johtaa edelleen Norjan Andreas Bakkerud. Jussi Pinomäen tallissa Leppihalmeen tapaan kilpaileva norjalainen sijoittui Belgian kisassa toiseksi.

TULOKSET

Rallicrossin EM-sarjan Belgian osakilpailun tulokset, nelivetoisten Super Car -luokka: 1) Timur Timerzyanov, Venäjä, 2) Frode Holte, Norja, 3) Liam Doran, Iso-Britannia, 4) Andy Scott, Iso-Britannia, 5) Ludvik Hunsbedt, Norja, 6) Mikhaël De Keersmaecher, Belgia, 7) Toomas Heikkinen, Suomi, 8) Tanner Foust, USA.

Etuvetoisten Super 1600 -luokka: 1) Julian Godfrey, Iso-Britannia, 2) Andreas Bakkerud, 3) Christian Petrakovits, Itävalta... 10) Jussi-Petteri Leppihalme, Suomi.

Tilanne rallicrossin EM-sarjan pääluokkana ajettavassa nelivetoisten Super Car -luokassa 6/10 osakilpailun jälkeen: 1) Timerzyanov, 74 pistettä, 2) Faust, 71, 3) Holte, 67, 4) Sverre Isachsen, Norja, 64, 5) Doran, 63, 6) Heikkinen, 57. Mukana 29 ajajaa 12 eri maasta.

Etuvetoisten Super 1600 -luokan tilanne 6/10 osakilpailun jälkeen: 1) Bakkerud, 91 pistettä, 2) Ulrik Linnemann, Tanska, 71, 3) Clemens Meyer, Saksa, 57... 12) Leppihalme, 30. Mukana 42 ajajaa 15 eri maasta

 

Oikeutesi eivät riitä kommenttien lisäämiseen, ole hyvä ja kirjaudu sisään.

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Rekisteröidy

Etsi