Rallicrossin pistejahti jatkuu Joensuussa PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Kare Asp   
05.08.2011 21:36
Luettu 1164 kertaa

Rallicrossin tasainen SM-sarja jatkuu Joensuussa lauantaina 6.8. Ylämyllyn radalle saapuu yli 80 kilpailijaa mittelemään voimiaan, taitojaan ja autojensa ominaisuuksia.

Nelivetoisten Super Car-luokassa on kilpailijoita mukana 18. Mukana on myös entinen F1-tähti ja nykyinen TV-kommentaattori Mika Salo. Hän käskyttää nyt uuden turbon saanutta vihreää Fiestaa. Sekä F1-kisoissa että urheiluautojen kestävyyskisoissa Salo on tottunut ajamaan "porukassa". Niinpä Salon suoritukselta voidaan odottaa paljon, miehen otteet autoa testatessa olivat ainakin todella miehekkäät.
Salo ajaa sarjan ulkopuolisena eli hän ei kilpaile SM-pisteistä.
Kauhajoella autonsa kaatanut Noormarkun Sami Pakkala tiimeineen on ahkeroinut. –Vehkeet ovat nipussa, viivalla ollaan ja kovaa mennään, kertoo punamustan Hondan kuljettaja.
Taitaa tulla muille taas kerran kiirettä...
SRC-kisassa odotetaan taas tiukkojen Escortien taistoa muita autoja vastaan. Sarjaa johtavat tasapistein Jari Kokko ja Joni-Pekka Rajala, ja Jukka-Pekka Peltokangaskin on ajanut Escortilla hienoja sijoituksia. Mutta Volvo- ja Bemarikuljettajakaan eivät anna mitään ilmaiseksi. Peter Heleniuksen Scirocco on parantanut menoaan kisa kisalta, joko nyt ollaan A-finaalissa?
Autokrossissa on Aki Karttunen lähtemässä lievälle karkumatkalle. Mutta Joensuun oma Antti Kärkinen on luvannut laittaa Karttusen tiukoille.
Miten kisoissa käy? Tämä nähdään lauantaina 6.8. kello 11 alkaen. Harjoitukset käynnistyvät jo kello 9. Finaaleihin startataan kello 16.

 

Oikeutesi eivät riitä kommenttien lisäämiseen, ole hyvä ja kirjaudu sisään.

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Rekisteröidy

Etsi