| Esapekka Lapilla kansainvälinen läpimurto Suomen MM-rallissa |
|
|
|
| Kirjoittanut Jani Kekoni | |||
| 08.08.2012 15:32 | |||
| Luettu 2475 kertaa | |||
|
Autourheilu-uransa toisen ja ensimmäisen nelivedolla ajetun MM-rallin ajanut Lappi koki menestyksen lisäksi myös tiukan kilvanajon toista puolta kun rikkoontuneen ohjaustehostimen myötä tie ei riittänyt ja matka keskeytyi ulosajoon. Seuraavana päivänä superrallilla kilpailua jatkanut PrintSport Racingin kuljettajapari näytti että kolhuista saa vain lisää vauhtia - Siitä huikeana todisteena on Ouninpohjan 33 kilometrisen vuoristoradan aika, joka pakotti tiimipäällikkö Eero Räikkösen haukkomaan henkeään. - Lähtökohdat kilpailulle olivat todella haastavat. Koska emme ole MM-sarjan tähtikuljettajia vastaan aikaisemmin ajaneet niin meillä ei ollut mitään käsitystä mihin Esapekan vauhti riittäisi. Teimme valmistautumisen niin hyvin kuin vain osasimme ja sitä kautta yritimme antaa hänelle parhaat mahdolliset lähtökohdat näyttää osaamistaan, tiimipäällikkö Eero Räikkönen kertoo. - Viisi nopeinta Super2000 luokan aikaa ja kruununa Ouninpohjan 10,4 sekunnin jätätys toiseksi kiireisintä kyytiä pitäneeseen Volkswagenin tehdaskuljettaja Sebastien Ogieriin kertoo millainen on Lapin taika. Koko pitkän autourheiluhistoriani aikana en ole kokenut niin tunnelmallista hetkeä mitä sain PrintSport Racing tiimini kanssa elää kun näimme Esapekan Ouninpohjan erikoiskoeajan. Mikäli miehen suoritustaso tulee jatkumaan tällä tasolla niin tiedämme kaikki mihin se johtaa, Räikkönen tietää. Toisen kilpailupäivän keskeytyksestä saadun aikahäviön myötä Esapekka Lappi saapui maalilipulle yhdeksänneksi nopeimpana S2000 luokan autona. Esapekka kilpailee seuraavan kerran elokuun puolivälissä Merikarvialla ajettavassa SM-rallissa sekä siitä viikon päästä pikipinnalla kilpailtavassa Saksan MM-rallissa. SM-sarjan viimeistä edellisessä osakilpailussa Lapilla ja Fermillä on mahdollisuus sinetöidä Suomenmestaruus ja Saksan MM-rallissa tavoitteena on vain ja ainoastaan etuvetoisten luokkavoitto. Myös muut PrintSport Racingin kuljettajat hyvässä MM-vauhdissa - sekä ongelmiakin riitti Kouvolan SM-rallissa Super2000 ralliauton ratissa debytoinut Mattias Therman ja kartanlukija Jarkko Kalliolepo olivat Esapekan tapaan huolellisesti valmistautunut kansainväliseen koitokseen. Uuden moottorin nokalleen saanut pikkumusta Ford Fiesta S2000 pääsi testeissä ulkoiluttamaan hevosiaan noin 100 testikilometrin verran kunnes itse kilpailussa leikki jäi kesken jo ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen öljypumpun rikkoontumisen seurauksena. Therminatorille keskeytys oli karvasta myrkkyä, koska moottoririkko oli niin laaja ettei Superrallilla ollut mahdollisuutta jatkaa kilpailua. Sen sijaan ruskolainen Kari Hämäläinen ja jyväskylän nopein taksikuski, kartanlukija Risto Pietiläinen ajoivat ehjän suorituksen ja saapuivat kilpailun maalilipulle S2000 luokan 11. nopeimpana. Hämäläisen tavoite oli parantaa vuoden takaista sijoitusta ja ne saavutettuaan riemulla ei ollut rajaa. PrintSport Racingin Mitsubishi Lancer Evo 10:llä ajaneen Pihtiputaan Tuomas Skantzin ja kartanlukija Jani Rauhalan kohtalona oli keskeyttää kilvanajo Surkeen erikoiskokeella kokemaansa öljypohjan rikkoontumiseen. 90-luvulla Toyota Team Europen tehdastiimin rivistössä seisonut jyväskyläläinen Ari Saxberg vietti Suomen MM-rallissa juhlakilpailuaan ja kartanlukijansa Pekka Leppälän kanssa nautiskeli sorateiden Grand Prixin erikoiskokeista PrintSport Racingin Mitsubishi Lancer Evolution 10 ralliauton ratissa. Aikoinaan MM-sarjan tähtikuljettajien kilpureista huolta pitäneen Saxbergin matka keskeytyi kahden erikoiskokeen ajaksi kun ohjaustehostimen öljyn paluuletkun rikkoontumisen seurauksena moottorissa syttyi tulipalo, joka sulatti mm. pääjohtosarjat. Huolimatta todella surullisesta konehuoneen näkymästä, PrintSport Racingin mekaanikot taituroivat elämän takaisin autoon ja superrallilla jatkanut Saxberg saapui maalilipulle N-ryhmän kuudenneksi nopeimpana. Jukka Korhonen menetti kärkisijat Mökkiperän erikoiskokeen ulosajossa. Lopputulokset Suomen MM-ralli 2012 Luokka 2: Super2000 & R4 Luokka 3: Ryhmä N Luokka 6: Ryhmä A, R2B ja Kit-Car
|
|||
| Viimeksi päivitetty 08.08.2012 15:35 |



