Matias Kauppinen uransa ensimmäiseen MM-ralliin PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Pasi Piesanen   
02.08.2012 14:55
Luettu 829 kertaa

Suomen MM-ralli käynnistyy torstaina 2. elokuuta ja edessä on kolmipäiväinen seikkailu maailman legendaarisimmilla ralliteillä.

Vuoden 2012 Neste Oil Rally Finlandin kokonaispituus on 1625,69 km sisältäen 18 erikoiskoetta yhteispituudeltaan 303,52 km.

Köpö Racing Teamin ja Saarijärven UA:n Matias Kauppinen osallistuu uransa ensimmäiseen MM-ralliin. Viime kaudella rallin Suomen Juniorimestaruussarjan toisen sijan saavuttanut kuljettaja on suuren haasteen edessä, sillä tunnetusti kokemuksesta on ratkaiseva hyöty vaativalla reitillä.

Myös kalusto on vaihtunut tähän ralliin. Vuosia etuvetoisella Opel Astralla kilpaillut Matias ajaa nyt nelivetoisella Subaru Imprezalla.

Ihan kylmiltään ralliin ei tarvitse kuitenkaan lähteä, sillä laukaalaiselta RR-teamilta vuokratttua Subarua on testattua Keski-Suomen sorateillä kahtena eri päivänä. Lisäksi Matias on jo aiemmin hakenut tuntumaa nelivetoiseen kalustoon toimimalla kuljettajana RR-teamin järjestämissä yhteistyötilaisuuksissa. Silloin autona ei ole ollut kuitenkaan MM-rallissa käytössä oleva Subaru.

Petäjäveden Jonne Halttunen toimii kartanlukijana. Hänellä on edessä uran toinen Suomen MM-ralli, sillä viime vuonna Jonne oli Santeri Jokisen kartturina.

Nuotituksen jälkeen Matias Kauppinen luonnehti rallin reittiä hurjaksi. Tiet ovat nopeita sisältäen paljon korkeuseroja. Mukana on muutama tieosuus, joka on jo ennestään tuttu kansallisista ralleista, mutta muuten maisemat eivät ole ennestään tuttuja.

Jo pelkkä nuotitus oli vaativat urakka, kun kolmen päivän aikana reittiin sai tutustua ainoastaan kahteen ajokertaan ja kilpailutilanteessa on pystyttävä ajamaan nuotin mukaisesti.

Rallin päätavoite liittyy enemmän kestävyyteen kuin nopeuteen. Sijoitusta ei uskalla veikata, mutta tavoitteena on edetä järkevästi kalustoa säästäen ja ajaa silti kohtuullisen kovaa vauhtia.  

Pitkäaikainen tavoite on nyt joka tapauksessa toteutumassa. Osallistuminen Neste Oil Rally Finlandiin on ollut unelmana ja siitä on tarkoitus ottaa kaikki irti.

Rallin aikana Matiaksen ja Jonnen kilpailun etenemistä voi parhaiten seurata nettisivujen kautta: matiaskauppinen.com

Sosiaalisessa mediassa Matias, Jonne ja taustaryhmä päivittävät tietoja reaaliaikaisesti kilpailun edetessä. Tykkää Matiaksesta Facebookissa ja seuraa Twitterissä!

www.facebook.com/matiaskauppinenracing

twitter.com/mmkauppinen

Matias Kauppinen / Jonne Halttunen, Subaru Impreza WRX STi

 

 

 

www.koporacing.com

matiaskauppinen.com

Viimeksi päivitetty 02.08.2012 16:39
 

Oikeutesi eivät riitä kommenttien lisäämiseen, ole hyvä ja kirjaudu sisään.

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Rekisteröidy

Etsi