JARI KETOMAA NOUSI YHDENNEKSITOISTA PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Matti Partanen   
25.06.2012 08:03
Luettu 560 kertaa

Jari Ketomaa ajoi Uuden Seelannin MM-rallin päätöspäivänä pienellä riskillä nousten kaksi sijaa tulosluettelossa. Kuva: Werner F. Schönberger / Sportfotocenter

Jari Ketomaa oli Uuden Seelannin MM-rallin päätöspäivän kahdeksanneksi nopein kuljettaja. Tasaisen varma ajo nosti hänet sunnuntaina 13. sijalta yhdenneksitoista. Haaveet MM-pisteistä jäivät niukasti toteutumatta, kun vain kymmenen parasta palkittiin pisteillä.

Ketomaa putosi kisan alussa ensimmäisellä ja kolmannella erikoiskokeella sattuneiden rengasrikkojen seurauksena 20. tilalle. Sen jälkeen englantilaisen yksityistallin WRC Fordilla kilpaileva mikkeliläiskuljettaja ajoi kartturinsa Mika Stenbergin kanssa nousujohteisesti poimien edellä olleita ajajia etappi etapilta.

-Ajoin koko ajan täysillä. Päätöspäivänä koitin jopa pienellä riskillä, mutta en vain kertakaikkiaan päässyt kovempaa. Kokonaisuudessaan upea ralli, jos ei oteta lukuun ihan alkua, kertoi Ketomaa kilpailun päätyttyä.

Ketomaa menetti perjantain kolmannella erikoiskokeella yli kolme minuuttia aikaa jouduttuaan vaihtamaan eturenkaan heti pätkän alussa. Ilman haveria Ketomaa olisi yltänyt lopputuloksissa kahdeksanneksi.

-Tämä oli mainio mittari ennen Suomen MM-rallia. Jyväskylässä on eväitä saada autosta vähän enemmän tehoja irti, ennakoi Ketomaa hieman arvoituksellisesti viitaten elokuun 2.-4. päivinä ajettavaan Neste Oil Ralliin.

 

 

Oikeutesi eivät riitä kommenttien lisäämiseen, ole hyvä ja kirjaudu sisään.

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Rekisteröidy

Etsi