|
Kirjoittanut Riitta Jokela
|
|
26.05.2012 23:07 |
|
Luettu 1513 kertaa
|
|
Joutsassa lauantaina ajetun kansallisen Ovisepät Rallin voittoon ajoi Ford Fiestalla S2000:lla kilpaileva Pieksämäen UA:n Esapekka Lappi. Hän päihitti sekuntitaistelussa toiseksi ajaneen, Jyväskylän Urheiluautolijoita edustavan Subaru-kuljettaja Mikko Pajusen 10,7 sekunnin erolla. Yleiskilpailun kolmanneksi ajoi Mitsubishi-pilotti Joni Nikko yli minuutin voittajalle jääneenä. Pajunen johti kisaa kahden ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen, mutta Lappi käänsi tilanteen edukseen ajamalla kymmenen sekunnin pohjat kolmannella erikoiskokeella. Pohja-aika kilpailun päätöserikoiskokeella varmisti 21-vuotiaalle nuorukaiselle kesäkauden avauskilpailun voiton.
- Kesäkilometrit tällä autolla ovat jääneet vähiin, joten kisan alku oli hieman hankala. Kolmannella erikoiskokeella itseluottamus löytyi ja ajo alkoi sujua. Tämä kilpailu oli loistava testi ennen kesän ensimmäistä SM-rallia, hyvä että tällainen järjestettiin, talvikauden jälkeen rallin SM-sarjan nelivetoluokkaa johtava Lappi kertoi kilpailun jälkeen.
Kaksivetoisesten puolella luokan kaksi voiton vei jämsäläiskuljettaja Joonas Lindroos neljän sekunnin erolla ennen Heinolan UA:n Jarkko Savolaista. Kakkossijalla viimeiselle erikoiskokeelle startannut Jussi Vainionpää keskeytti ulosajoon. Luokan kolmanneksi ajoi Espoon UA:n Jaro Kinnunen, koko kärkikolmikko kilpaili Honda Civiceillä.
Nelinkertainen Suomen mestari Joonas Lindroos oli talvikauden Citroen-kokeilun jälkeen vaihtanut tähän kisaan alleen tutun Hondan, jolla hän kilpaili viimeksi kaudella 2010.
- Ajan Hondalla SM-sarjan kesäkisat, sillä Citroenilla yleiskilpailun voitosta ajaminen olisi hankalaa. Hyvin tuo istui käteen, kertoi Lindroos, joka myös kiitteli kisan merkitystä testitilaisuutena.
F-ryhmässä kamppailu voitosta oli äärimmäisen tiukka, sillä kärkikaksikon järjestys ratkesi lopulta vain 0,6 sekunnin erolla. Voittajaksi kaasutteli Keski-Karjalan Urheiluautoilijoita edustava Vesa Hirvonen ja kakkoseksi ajoi laukaalainen Mikko Kauppinen.
Ovisepät Rallin epäviralliset tulokset löytyvät osoitteesta:
http://www.tenab.net/online.htm
Viralliset tulokset päivittyvät illan aikana osoitteeseen:
http://www.tenab.net/kale2012.htm
|