|
Kirjoittanut Matti Partanen
|
|
23.05.2012 18:43 |
|
Luettu 717 kertaa
|
|
Portugalin MM-rallissa parhaana suomalaisena yhdeksänneksi sijoittuneen Jari Ketomaan kilpailukalenteeriin on tehty muutoksia. Ketomaan piti seuraavaksi osallistua tällä viikolla ajettavaan Kreikan ralliin, mutta mies on päättänyt vaihtaa Kreikan tilalle Uuden-Seelannin rallin, joka on vuorossa juhannuksena.
-Kauden kaksi ensimmäistä ralliani (Ruotsi ja Portugali) osoittivat, että tarvitaan lisää testikilometrejä, jotta kuski ja WRC-auto saadaan synkkaamaan vielä paremmin keskenään. Kun Kreikassa tarjoutui mahdollisuus kilpailun sijasta testeihin, päätin heti tarttua tilaisuuteen, perusteli Ketomaa muutoksia suunnitelmiinsa.-Tein kauden alussa kiinalaisen rengasvalmistajan Dmackin kanssa sopimuksen viidestä MM-rallista WRC-luokassa. Uuden-Seelannin jälkeen ohjelma jatkuu suunnitelmien mukaisesti Neste Oil rallilla Jyväskylässä, kertoi englantilaisen yksityistallin Ford Fiestalla kilpaileva mikkeliläiskuljettaja.
-Olen enemmän kuin tyytyväinen tilanteeseen. Uusien testien ansiosta menestymismahdollisuudet paranevat. Lisäksi minulla on Uudesta-Seelannista erittäin mieluisia muistoja kahden vuoden takaa, jolloin ajoin siellä yhdessä kartturini Mika Stenbergin kanssa voittoon Super 2000 -luokassa, muisteli Ketomaa iloisena.
|
|
Viimeksi päivitetty 23.05.2012 18:45 |