Vaakuna-Ralli tuo rallitähdet Stellan Tähtitorille PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Kristiina Makkonen   
22.02.2012 09:00

Tulevana viikonloppuna ajettava SM Vaakuna-Ralli ottaa varaslähdön juhlakisaan jo torstaina 23. helmikuuta kauppakeskus Stellassa järjestettävässä rallitapahtumassa.

Yleisöllä on nyt ensimmäistä kertaa Mikkelissä mahdollisuus käydä jututtamassa kuljettajia ja karttureita jo etukäteen ennen kisan alkua.

Stellan Tähtitorilla on tavattavissa kymmenkunta SM-sarjan kärkinimeä. Mukaan ovat lupautuneet muun muassa nelivetoisten SM1-luokkaa johtava Esapekka Lappi ja sarjassa toisena oleva rallin moninkertainen Suomenmestari Juha Salo. Kuulumisiaan kertovat myös kilpailussa järjestävää seuraa Mikkelin Urheiluautoilijoita edustava Jussi Tiippana, viidentenä ja kuudentena pistetilastossa tällä hetkellä olevat Riku Tahko ja Kari Ali-Rantala sekä pitkän kilpailutauon jälkeen rallireitille palaava, rallin MM-sarjastakin tuttu Jani Paasonen. Kaksivetoisten SM2-luokasta paikalla ovat luokan kärkinimiin kuuluvat Kalle Pinomäki ja Jussi Vainionpää.

Vaakuna-Rallin markkinoinnista vastaavan Aulis Ahosen mukaan rallitapahtumaan kannattaa tulla koko perheen voimin. Perheen pienimmille ja vaikka vähän isommillekin on nimittäin jaossa myös rallikortteja ja kuljettajien nimikirjoituksia. Lisäksi rallitapahtuman jälkeen torilla alkaa Mikkelin talvikarnevaalien näyttävä jää- ja tulishow.
- Tiivistahtisen kilpailun aikana kuljettajia ei useinkaan pääse tapaamaan, mutta nyt kilpailijoilla on hyvin aikaa kertoa lajista ja kuulumisistaan. Paikalla on sarjan menestyneimpiä kuljettajia, joten asiantuntemusta on varmasti.
- Mikkelin keskustassa tapahtuu paljon koko tämän viikon ajan, joten mukaan kannattaa lähteä, Ahonen muistuttaa.

 

Oikeutesi eivät riitä kommenttien lisäämiseen, ole hyvä ja kirjaudu sisään.

Kirjaudu






Unohtuiko salasana tai käyttäjätunnus?
Rekisteröidy nyt

Etsi