Laura Suvannon kauden aloitus PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Kari   
13.02.2012 21:32

JAM Racing Teamin nuori Turun Urheiluautoilijoita edustava Laura Suvanto aloitti kauden 2012 kahdella rallispecialilla, Kauhavalla ja Lapualla, sekä tammikuun lopussa ajetulla Paltasen rallisprintillä

Paltasen rallisprintissä Lauran sijoitus oli kolmas nuortenluokassa.

Kauhavalla ajettu kisa oli Suomessa ensimmäinen rallispecial jossa nuortenluokan kuljettajat pääsivät osallistumaan ajamaan ns. rallia. Tässä kisassa Laura, kartanlukijanaan Mika Leistiö sijoittuivat luokkansa kolmanneksi ja kuski oli kisan jälkeen tyytyväinen.

Lapuan rallispecialissa Lauralla oli uusi kartanlukija, Reeta Hämäläinen. Laura sekä Joonas Tokee, joka opiskelee samassa autourheiluvalmennuksessa Lauran kanssa, ajoivat kisan ns. pimeeseen eli eivät ennakkotutustuneet reittiin, vaikka se oli sallittu. Tämä tietysti aiheutti lisäjännitystä, mutta kisa sujui kuitenkin erittäin hyvin. Laura ja Reeta sijoittuivat hienosti luokkansa toiseksi, Joonaksen, kartturinaan Jani Salo ollessa luokan ykkönen.

Koko alkuvuoden aikana on ajettu paljon harjoitus kilometrejä talvisissa olosuhteissa. Vielä ennen Lapuan kilpailua torstaina ja perjantaina ajettiin harjoitusleirillä n. 150 erikoiskoe kilometriä kova vauhtista ajoa, samalla harjoiteltiin uuden kartanlukijan kanssa toimimista. Tästä on hyvä jatkaa kautta ja seuraava kisa on SM-Rallisprint Mynämäki joka ajetaan 19.2.2012.

www.jamracing.net

http://www.jamracing.net/tiedoitekuvat/kuva1.jpg

Viimeksi päivitetty 13.02.2012 20:37
 

Oikeutesi eivät riitä kommenttien lisäämiseen, ole hyvä ja kirjaudu sisään.

Kirjaudu






Unohtuiko salasana tai käyttäjätunnus?
Rekisteröidy nyt

Etsi