|
Kirjoittanut Matti Partanen
|
|
25.09.2011 22:23 |
|
Yli 12 000 erikoisautoista ja rakennetuista moottoripyöristä kiinnostunutta kävijää vieraili viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa järjestetyissä X-treme Car Show ja Petrol Circus -tapahtumissa. Esillä oli yli 500 kulkuneuvoa. Sunnuntaina tapahtumissa palkittiin niin kalustoa kuin naiskauneuttakin.
|
|
|
10.02.2011 21:42 |
|
Huonon jäätilanteen vuoksi jääradan SM-sarjan neljästä osakilpailusta on peruutettu kaksi. Peruutettujen kilpailuiden tilalle on saatu yksi uusi osakilpailu Kokkolaan. Sarjan osakilpailut ovat:
19.2. Jäärata SM Kokkola, järj. Kokkolan UA 5.3. Jäärata SM Kuortane, järj. Team Botnia 12.3. Jäärata SM Kokkola, järj. Kokkolan UA
|
|
Viimeksi päivitetty 10.02.2011 20:27 |
|
03.08.2010 22:47 |
|
Riihimäen Urheiluautoilijoita edustava tuusulalainen Toni Harsia ajoi N3-luokan voittoon lauantaina Jyväskylässä päättyneessä kolmipäiväisessä Suomen MM-rallissa.
- Vuosi sitten tuli keskeytys syvissä urissa vetoakselin rikkoontumisen takia. Nyt päästelin isoa kovaa vain hyvillä teillä, heikoimmilla tulin maltilla ja järjen kanssa, Harsia toteaa.
N3-luokan voitto irtosi jyväskyläläiskartturin Jari Tarvaisen kanssa ylivoimaiseen tapaan.
- Tarvaisella oli kartturina yksi luokkavoitto Jyväskylästä aiemmiltakin vuosilta. Kaverin kokemuksesta oli suuri hyöty, Harsia tunnustaa.
|
|
26.02.2010 15:47 |
|
Kouvolan seutu nousi alkuviikosta Suomen lumisimmaksi alueeksi ohi Kittilän. Eli Valkealan UA:n järjestämä kautta toinen junnujen oma F-Cupin kilpailu ValUA II Talviralli saa todellisen talvirallin ilmeen. Aivan heti ei tule myöskään mieleen, milloin viimeksi ovat B-juniorit lähteneet ensimmäisenä. Ensimmäisen lähtee matkaa tuttu Juha Salo. Nyt ei kyseessä Karkkilan Juha vaan Lahden UA:n Juha.
|
|
26.01.2010 20:13 |
|
Supermoton superlupaus Mauno Hermunen oli haka, kun enduroammattilaisemme mittelivät taitojaan maanantaina Kart´in Clubilla Helsingin Koskelassa.
Vähintään puolitosissaan ajetussa 20 kierroksen finaalissa Hermunen jätti toiseksi alkumatkasta kovasti hiillostaneen enduron seitsenkertaisen maailmanmestarin Juha Salmisen. Salminen joutui taipumaan lopulta runsaalla neljällä sekunnilla. Seuraavina olivat Jari Mattila, Marko Tarkkala, Valtteri Salonen, Endurospecialin Toni Harsia ja Vauhdin Maailman Jari Kohonen.
Hermunen hallitsi koko kisarupeamaa. Hän oli ajoi nopeimmat kierrokset lämmittelyssä ja alkukilpailussa sekä finaalissa.
|
|
24.01.2010 23:15 |
|
Tulevana tiistaina klo 12 nimekäs joukko enduroammattilaisia saa vastaansa Team EnduroSpecialin. Lajina on kuitenkin tällä kertaa karting ja kilpailupaikkana Kart´in Club Helsingissä.
|
|
09.01.2010 21:42 |
|
Enduron moninkertaisen MM-mitalistin Marko Tarkkalan ralliura alkoi lauantaina Kouvolan ABC-pienoisrallissa kakkossijalla. Kaksi erikoiskoetta käsittävän kilpailun B-junioriluokassa vei F21-ryhmän nimiinsä Haminan UA:n Marko Manninen/Jouni Liukkonen. Lopen UA:ta edustava pari Tarkkala/Jarno Hatakka hävisi voittajille 45,7 sekuntia.
|
|
22.12.2009 00:18 |
|
Enduron viisinkertainen MM-mitalisti Marko Tarkkala, 27, hakee vauhtia ja vaihtelua uralleen ajamalla myös nelipyöräisellä. Tarkkalan ensimmäinen rallikilpailu on 9. tammikuuta ajettava Kouvolan pienoisralli.
- Enska on edelleen päätyömaa enkä ole tekemässä Kimi Räikkösiä eli vaihtamassa lajia. Ralleja ajan sen minkä työ (enduro) mahdollistaa Ralli käy hyvästä vaihtelusta ja vastapainosta ja on tosi vauhdikas laji. Saattaapa siitä olla hyötyä enduroonkin, Marko Tarkkala totesi lauantaisen ajosession päätteeksi Lopen Saukkolassa.
|
|
03.12.2009 18:25 |
|
Suomen nimekkäimmät moottoripyörätähdet astuvat yleisön eteen Helsingin Jäähallissa 16.-17. tammikuuta järjestettävässä VM Motorsport Show’ssa. Mika Kallio, Juha Salminen, Antti Pyrhönen ja Mauno Hermunen ovat kaikki saapuvilla ja haastateltavina näyttelyn keskipisteeksi muodostuvalla lavalla.
|
|
06.11.2009 19:13 |
|
Sipoon Moottorikerhoa edustava järvenpääläinen Jari Mattila, 28, ajaa ensi
kaudella enduron SM-sarjan lisäksi koko MM-sarjan. Mattila on tehnyt
vuoden sopimuksen Suzuki Finlandin kanssa SM-sarjasta ja italialaisen
Suzuki KST-tiimin kanssa MM-sarjasta.
|
|
04.11.2009 17:05 |
|
Alkuvuosi on yleensä ollut hiljaiselon aikaa moottoriurheilusta kiinnostuneelle suomalaisyleisölle. Tämä tilanne muuttuu täysin ensi tammikuussa. Helsingin jäähallissa järjestetään 16.-17.1. VM Motorsport Show, mittava moottoriurheilunäyttely, jonka on tarkoitus vakiintua tästedes kotimaiseksi kauden avaukseksi.
|
|
18.10.2009 00:05 |
|
Suomi palasi kolmen vuoden tauon jälkeen enduromoottoripyöräilyn MM-joukkuekilpailun mitalikantaan kirimällä kolmanneksi Portugalin Figueira da Fozissa.
Suomen MM-pronssijoukkueessa ajoivat Eero Remes, Samuli Aro, Marko Tarkkala, Valtteri Salonen, Simo Kirssi ja Juha Salminen, jonka matkanteko tosin päättyi keskeytykseen keskiviikkona.
- Välillä oli vaikeampaa ja jossain viikon puolivälissä meidän mahdollisuuksiamme näytettiin jo vähän epäilevän ja arvosteltavan, mutta mehän painoimme suomalaisella sisulla mitaleille, iloitsi Aro.
Suomen mitalijahti huipentui lauantain loppucrossiin, johon se lähti neljäntenä ja 1.31 minuutin takamatkalta kolmantena ajaneeseen Australiaan nähden. Päivän päätteeksi Suomi oli kääntänyt tuon eron lähes 13 sekunnilla edukseen.
Maailmanmestaruutta juhli Sixin tapahtumia maanantaista lähtien hallinnut Ranska, joka kukisti Italian 4.22 minuutilla. Suomen ero kärkeen oli 2335 minuuttia.
|
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 1 / 3 |