|
22.09.2007 23:29 |
|
Luettu 1657 kertaa
|
|
Belgian Mariembourgissa ajettava kartingin MM-kilpailuiden ensimmäinen kilpailupäivä ajettiin aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Suomalaisten sijoitukset päivän aikana eivät vain olleet aivan yhtä aurinkoisia. Aamupäivällä ajetut aika-ajot eivät sujuneet suomalaisilta odotusten mukaisesti, sillä paras sijoitus oli Julius Niemisen 36. sija. Nopein aika-ajoissa oli Iso-Britannian kokenut Gary Gatt. Aika-ajojen jälkeen ajettavissa alkuerissä maaliin onnistuivat pääsemään kaikissa kolmessa ajamassaan alkuerässä Aleksi Mustonen ja Julius Nieminen ja näin he varmistivat pääsyn 34 kuljettajan MM-finaaliin. Alkuerin paras oli aika-ajon pohja-ajan ajanut Gary Gatt ja toinen oli kisan suurin ennakkosuosikki Italian Marco Ardigo, joka voitti KF1 luokan EM-sarjan täysillä pisteillä.
|
|
|
17.09.2007 12:25 |
|
Luettu 1459 kertaa
|
|
Kotamestarit ja SM rallisprintin sekä F-Cupin yhteinen päätös- ja palkintojenjakotilaisuus järjestetään tänä vuonna lokakuun 13. päivä Alahärmän Power Parkissa. Perinteiseen tapaan klo 11 alkavassa tilaisuudessa käydään läpi mennyttä kilpailukautta, suunnitellaan tulevan kauden kuvioita sekä tietysti palkitaan kauden menestyneimmät kuljettajat.
|
|
29.08.2007 17:58 |
|
Luettu 1037 kertaa
|
|
Ensi sunnuntaina Iinatin moottoriurheilukeskuksen valtaavat rallisprint-kuskit ja kilpa-autot. Oulun Urheiluautoilijoiden järjestämään OUA-rallisprinttiin on ilmoittautunut yli 80 kuljettajaa.
|
|
02.06.2007 02:18 |
|
Luettu 1227 kertaa
|
|
Veku-tuotteet muuttaa ja avaa uuden myymälän Tampereella osoitteessa kuoppamäentie 10. Viralliset avajaiset ovat lauantaina 9.6 klo 10.00 - 14.00. Avajaisten yhteydessä järjestämme kaiken autourheilukansan tapahtuman, paikalla on nähtävää koko perheelle, tule tutustumaan! Mukana mm. aito Nascar, kiihdytys- sekä rallikalustoa, tuote-esittelyjä sekä paljon muuta ohjelmaa.
|
|
23.05.2007 12:43 |
|
Luettu 1451 kertaa
|
Botniaring 8.-10.6.2007
Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty ja suuren suosion saavuttanut Tartu Rattiin -leiri järjestetään jälleen tänä vuonna. Leiri on tarkoitettu 4 -15 -vuotiaille lapsille ja varhaisnuorille, ja se tarjoaa kattavan läpileikkauksen eri autourheilulajeista, joita voi harrastaa jo alle 18-vuotiaana. Tarkoituksena onkin tutustuttaa lapset ja nuoret leirin aikana mahdollisimman moneen autourheilulajiin. Rattiin tartutaan Jurvan Botniaringillä 8.-10. kesäkuuta.
|
|
23.05.2007 01:26 |
|
Luettu 1519 kertaa
|
VeKu -tuotteet muuttaa kesäkuun alusta uusiin tiloihin Tampereella osoitteeseen kuoppamäentie 10. Uusia tiloja remontoidaan kiivaalla tahdilla ja muuttamaan pääsemme suunnitelmien mukaisesti kesäkuun alkuun mennessä. - pidämme liikkeen kuitenkin suljettuna 31.5 - 1.6, eli ovet ovat avoinna jälleen maanantaina 4.6 kello 9.00 alkaen.
|
|
03.04.2007 00:05 |
|
Luettu 1125 kertaa
|
|
VIRTUAALIA TODELLISEMPI RALLIN SIMULAATTORIMESTARUUS, SIMRAC RACE, RATKAISTAAN VIRROILLA Virtain SAMPOLA SPECIAL, www.sampolaspecial.net on 29.6.-1.7.2007 yhdeksännen kerran järjestettävä tapahtumaviikonloppu.
|
|
09.02.2007 09:15 |
|
Luettu 4576 kertaa
|
|
Oululainen nuori mies Henri Holappa ajaa lauantaina ensimmäisen rallinsa. Ennen kuin Henri sai ajokortin marraskuussa, on kuitenkin tapahtunut paljon. Karting oli kuvioissa nuorena. Heti kun oli mahdollista siirtyä koppiautoihin, se tehtiin. Nyt rallikuvioissa edetään määrätietoisesti, mutta maltillisesti.
|
|
28.01.2007 23:16 |
|
Luettu 3776 kertaa
|
|
Sytytystulpan tehtävä on sytyttää ilman ja polttoaineen seos moottorin palotilassa tarkasti määritellyssä kohdassa. Eri työtahtien palotapahtumien välillä on kuitenkin eroja. Ne johtuvat palotapahtumien erilaisista syttymisestä. Tasoittamalla palotapahtumien välisiä eroja moottorin teho kasvaa, käyttöominaisuudet paranevat ja päästöt pienenevät. Näin jokaisen kilpa-autoilijan ja itseään kunnioittavan katuvirittäjän olisi syytä tarkastaa konepellin alla olevat sytytystulpat. Sytytystulpan tehtävä on sytyttää ilman ja polttoaineen seos moottorin palotilassa tarkasti määritellyssä kohdassa. Eri työtahtien palotapahtumien välillä on kuitenkin eroja. Ne johtuvat palotapahtumien erilaisista syttymisestä. Tasoittamalla palotapahtumien välisiä eroja moottorin teho kasvaa, käyttöominaisuudet paranevat ja päästöt pienenevät. Näin jokaisen kilpa-autoilijan ja itseään kunnioittavan katuvirittäjän olisi syytä tarkastaa konepellin alla olevat sytytystulpat.
|
|
01.10.2006 12:27 |
|
Luettu 712 kertaa
|
|
Suomen Simo Puhakka ajoi upeasti kolmanneksi kartingin MM-kisojen aika-ajoissa tänään iltapäivällä Ranskan Angervillessä. Nopein oli Ison-Britannian Gary Catt ajalla 48.484, toiseksi kovinta vauhtia piti Italian Marco Ardigo. Puhakan ero Cattiin oli 0.02 sekuntia. Vammalalaisen taakse jäi mm. kolminkertainen maailmanmestari David Fore, joka oli päivän viidenneksi nopein.
|
|
29.09.2006 19:13 |
|
Luettu 812 kertaa
|
|
Tulevan viikonlopun aikana maailman parhaimmat nuoret kuljettajalupaukset taistelevat Ranskan Angervillessä CIK-FIA World Championship -mestaruudesta. Formula A:n MM-tittelin lisäksi Gabriel Thirouin Circuit -nimeä kantavalla radalla ajetaan ICA World Cup. Suomen yhdeksänhenkinen ”iskujoukko” lähti kartingin MM-kisoihin mitalinkiilto silmissä.
|
|
29.09.2006 19:12 |
|
Luettu 732 kertaa
|
|
Tulevan viikonlopun aikana maailman parhaimmat nuoret kuljettajalupaukset taistelevat Ranskan Angervillessä CIK-FIA World Championship -mestaruudesta. Formula A:n MM-tittelin lisäksi Gabriel Thirouin Circuit -nimeä kantavalla radalla ajetaan ICA World Cup. Suomen yhdeksänhenkinen ”iskujoukko” lähti kartingin MM-kisoihin mitalinkiilto silmissä.
|
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 6 / 8 |