Simo Muhonen pettyi Kartingin Viking Trophyn KF2-luokan yhdeksänteen sijaan PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Jani Kekoni   
18.06.2012 11:10
Luettu 527 kertaa


Hallitseva Kartingin KF3-luokan SM-pronssimitalisti, säynätsalolainen Simo Muhonen, 15, ei yltänyt tasolleen Porissa ajetussa kansainvälisessä Viking Trophyssä vaan joutui renkaiden yllättävän nopean kulumisen seurauksena tyytymään kilpailun yhdeksänteen sijaan.

Aika-ajojen neljäs, ensimmäisen alkuerän 10., toisen alkuerän viides sekä kolmannen alkuerän 11. ja esifinaalin 8. sija vei Muhosen finaalin yhdeksänteen lähtöruutuun, jota hän ei erinomaisesta yrityksestä huolimatta pystynyt parantamaan. 29 kierroksen kilpailussa renkaiden suorituskyky säilyi ensimmäiset 10 kierrosta, jonka jälkeen Muhosen suorituskyky laski ja kärkikuljettajat menivät menojaan. Syvästi pettynyt lahjakas kuljettajanuorukainen saapui maalilipulle lopulta samalla yhdeksännellä sijalla. Taakseen hän silti jätti 14 kanssakilpailijaa.

- Emme koko kilpailuviikonlopun aikana saaneet auton säätöjä ja kilpailussa käytettyjä renkaita sopimaan yhteen. Meillä on hyvät asetukset SM-sarjassa käytettäviin renkaisiin, mutta olimme yössä täällä kansainvälisessä Viking Trophyssa käytettyyn toisen rengasmerkin säätöjen kanssa. Yhdeksäs sija ei ollut sitä mitä täältä tulin hakemaan, Muhonen tilittää.

- Nyt on pettymys nopeasti käännettävä voimavaraksi, koska jo reilun viikon päästä suuntaan SM-sarjan Kouvolan osakilpailuun ja siellä olisi tarkoitus olla avausosakilpailun tapaan jälleen palkintokorokeella, Muhonen jatkaa.

Lopputulokset Viking Trophy KF2, Pori:
1 Kirill Karpov, Tony Kart / BMB
2 Ville Mäntylä, Energy / Parilla
3 Jussi Kuusiniemi, Tony Kart / Vortex
---
9. Simo Muhonen, Birel / Parilla

 

Kommentit 

 
0 # Oikeat tuloksetOsat 18.06.2012 17:04
Oikeat tulokset löytyvät AKKn ja CIKn sivuilta.

http://www.autourheilu.fi/34016.aspx

http://www.cikfia.com/fileadmin/content/Export/2012/Pori/Booklet_KF2.pdf
 

Oikeutesi eivät riitä kommenttien lisäämiseen, ole hyvä ja kirjaudu sisään.

Kirjaudu






Unohtuiko käyttäjätunnus/salasana?
Rekisteröidy

Etsi