|
Kirjoittanut Cresta Management Oy
|
|
02.05.2012 09:22 |
Kartingin KF3-luokan EM-sarjan avausosakilpailu ajettiin Ranskassa Varenneksen radalla 26-29.4. ART GP Finlandin kuljettajista kisaan osallistuivat Simo Laaksonen ja Olli Peltola. Kansainvälisillä radoilla suhteellisen kokemattoman kuljettaja kaksikon kisaviikonlopusta muodostui haasteellinen. Vauhti riitti, mutta huipputulokset jäivät vielä saavuttamatta. Laaksonen oli B-finaalin 11. ja Peltola C-finaalin 16. Kisaan osallistui 105 kuljettajaa eripuolilta maailmaa.
|
|
Kirjoittanut Cresta Management Oy
|
|
29.03.2012 16:19 |
|
 Oulunsalolaisen kartingin hallitsevan Suomen mestarin Pasi Pukeman ympärillä on tapahtunut viime viikkoina paljon. Uudeksi tiimiksi valikoitui ensin ART GP Finland, jonka väreissä Pukema ajoi ensimmäisen kisan viikko sitten Pohjois-Italiassa. Testikisana ajettu Trofeo Margutti osoitti, että fyysisesti vahvan ja hyvän kisatilannehallinnan omaavan Pukeman kannattaa siirtyä vuoden etuajassa KF3-luokasta isompaan luokkaan eli KF2-luokkaan. Pukeman kisakalenteri koostuu kansainvälisistä kisoista ulkomailla.
|
|
Viimeksi päivitetty 29.03.2012 16:21 |
|
Kirjoittanut Cresta Management Oy
|
|
16.03.2012 14:01 |
|
Kartingin KF3-luokan hallitseva Suomen mestari Pasi Pukema vahvistaamerkittävästi taustojaan tehdäkseen kansainvälisen läpimurron kaudella 2012.Oulunsalolaisen Pukeman uudeksi tiimiksi valikoitui ART Grand Prix Finland, joka toimii kiinteässäyhteistyössä tehdastiimin virallisena satelliittitiiminä. ART GP tunnetaanmaailmalla myös menestyvänä formulatiiminä. Pukeman tausta asioita hoitaajatkossa urheilumanagerointiin erikoistunut Cresta Management. 14-vuotiasPukema kuuluu myös ensimmäistä vuotta lajiliitto AKK:n huippuvalmennusryhmäDriver Academyyn, joten ura on nyt vahvassa nosteessa.
|
|
Kirjoittanut Jani Kekoni
|
|
17.01.2012 14:28 |
|
2012 - Nuorukaisen ohjelmassa myös rata-autoilun SM-sarja

|
|
Kirjoittanut Cresta Management Oy
|
|
21.12.2011 15:55 |
|
Kartingkauden tulokastalli SpeedFun lähti vuoteen 2011 maltillisin odotuksin, mutta jo ensimmäisenä vuonna tiimin kuljettajat niittivät mainetta erityisesti Rotax-sarjoissa. Vuonna 2011 SpeedFun-kuljettajat ottivat sarjavoiton sekä Rotax Max Junior- että Rotax Max Masters -sarjoissa.
|
|
Kirjoittanut Jani Kekoni
|
|
22.08.2011 10:44 |
|
Kovin odotuksin lahdessa ajettuun kartingin SM-sarjan seitsemänteen ja kahdeksanteen osakilpailuun startannut säynätsalolainen Simo Muhonen, 14, ei onnistunut tavoitteessaan ja joutui tyytymään tuloksellisesti kilpailukauden huonoimpaan viikonloppuun. Lauantain kahdeksas ja sunnuntain seitsemäs sija ei vastannut odotuksia ja niiden myötä hän putosi SM-sarjan KF3-luokan pronssimieheksi kun ajamatta on vielä kaksi osakilpailua.
|
|
Kirjoittanut Jani Kekoni
|
|
22.08.2011 08:15 |
|
Nuori säynätsalolainen Simo Muhonen, 14, teki miesmuistiin Kartingin SM-sarjan historian yhden huikeimmista suorituksista ja 26 kierroksen aikana ohitti 26 kanssakilpailijaansa. Epäonnisten alkuerien jälkeen finaalin viimeisestä lähtöruudusta (34) startannut KF3-luokan hopeamies päätyi lopulta kahdeksannelle sijalle.
|
|
Kirjoittanut Jani Kekoni
|
|
27.07.2011 10:19 |
|

|
|
Viimeksi päivitetty 27.07.2011 10:22 |