Tänään on 23.05.2013 04:37 Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]
| Kirjoittaja |
Viesti |
Powerslide
Tarkasta kirjoittajan nimi |
Viestin otsikko: Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!! Lähetetty: 06.01.2012 17:22 |
|
Liittynyt: 03.05.2004 00:00 Viestit: 48
|
|
"Kuinkas moni näistä siivilirenkaiden kannattajista oikeasti kilpailee? Tai on yleensä edes ajanut kilpurilla?"
Käsittääkseni nimimerkillä jalppa on "muutama" kilpailu takanaan. Itsekin on tullut ajettua jokunen, alkaen vuodesta 1975. Viimeinen toistaiseksi 2008. Väliin mahtuu aika paljon ja monenlaista rallia. Ihan yhden kaljapöhnässä katsotun aluerallin kokemuksella ei olla liikkeellä.
Tuntuu olevan vaikeaa uskoa itse paikan päällä näkemättä, että siviilirenkailla saa ihan yhtä hyviä, jos ei parempiankin, kisoja kuin rallirenkailla. Olen sen itse nähnyt monta kertaa ja myös ollut ralliautossa toistakymmentä kertaa (kartturina) kun ajetaan siviilirenkailla. Vauhtia piisaa, MUTTA vaatii kuskilta enemmän taitoa ja ymmärrystä kuin rallirenkaalla ajaminen.
Tämäkin topikki on karannut johonkin ihan muuhun kuin aloittaja kai tarkoitti. Ajatus oli kai miettiä miten ralleihin saataisiin lisää osallistujia, teitä paremmin käyttöön ja myös kuluja alas. Nyt ammutaan puskista ehdotukset alas, koska ne edellyttäisivät muutosta ja rohkeutta kokeilla jotain uutta.
|
|
 |
|
 |
{ POST_SCORE }:
Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!!
Kirjoittaja Powerslide » 06.01.2012 17:22

Frog
Tarkasta kirjoittajan nimi |
Viestin otsikko: Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!! Lähetetty: 06.01.2012 18:32 |
|
Liittynyt: 26.12.2009 01:00 Viestit: 928
|
|
Olen ajanut talvirallin 2 kertaa tavallisilla nastarenkailla, ekakerralla ei saanut käytää muita ja silloin yleiskilpailu voitettiin Varrella Itse olis yk 6 127 Fiatilla. Siihen aikaan oli myös oikeita kilpureita ja voitte kuvitella miten heidän naamat oli. Toisen kerran ajoin Kinkkurallin Sierra Coswortilla kakkospätkästä alkaen siviilirenkailla koska jäisen ykkösen jälkeen ei ollut yhtään nastaa takarenkaissa vaikka pohjat ykkköselle tulikin ! Siksi voin kokemuksesta sanoo että talvella se homma ei vaan yksinkertaisesti ole järkevää ! Kesällä sitten on tarina toinen. Turhaa jauhamista jos haluu säästää niin nastottaa tai jättää ne kokonaan pois sitä ei kukaan kiellä ja vakiorenkailla saa ajaa kilpaa niin talvella kuin kesälläkin.
|
|
 |
|
 |
{ POST_SCORE }:
Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!!
Kirjoittaja Frog » 06.01.2012 18:32

ohc
Tarkasta kirjoittajan nimi |
Viestin otsikko: Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!! Lähetetty: 06.01.2012 18:37 |
|
Liittynyt: 08.07.2004 00:00 Viestit: 194 Paikkakunta: Lapua
|
Powerslide kirjoitti: "Kuinkas moni näistä siivilirenkaiden kannattajista oikeasti kilpailee? Tai on yleensä edes ajanut kilpurilla?"
Käsittääkseni nimimerkillä jalppa on "muutama" kilpailu takanaan. Itsekin on tullut ajettua jokunen, alkaen vuodesta 1975. Viimeinen toistaiseksi 2008. Väliin mahtuu aika paljon ja monenlaista rallia. Ihan yhden kaljapöhnässä katsotun aluerallin kokemuksella ei olla liikkeellä.
Tuntuu olevan vaikeaa uskoa itse paikan päällä näkemättä, että siviilirenkailla saa ihan yhtä hyviä, jos ei parempiankin, kisoja kuin rallirenkailla. Olen sen itse nähnyt monta kertaa ja myös ollut ralliautossa toistakymmentä kertaa (kartturina) kun ajetaan siviilirenkailla. Vauhtia piisaa, MUTTA vaatii kuskilta enemmän taitoa ja ymmärrystä kuin rallirenkaalla ajaminen.
Tämäkin topikki on karannut johonkin ihan muuhun kuin aloittaja kai tarkoitti. Ajatus oli kai miettiä miten ralleihin saataisiin lisää osallistujia, teitä paremmin käyttöön ja myös kuluja alas. Nyt ammutaan puskista ehdotukset alas, koska ne edellyttäisivät muutosta ja rohkeutta kokeilla jotain uutta. Hyvä että on sitten kilpailijoidenkin näkökulmia tässä keskustelussa. Alkas vaan menemään juttujen taso aika naurettavaksi (joku oli ajanut jopa 100km/h kitkarenkailla ja vielä siviiliautolla... hatun noston arvoinen suoritus siis ;-) ) Mutta edelleenkin siivilirenkailla ei saa kilpailuja aikaan. Kustannuksia on hyvä saada alas, mutta ei nyt sentään näin naurettavalla pelleilyllä. Tai kokeilpaa järjestää kisa joka olisi vain siviilirenkailla ajettava. Ei varmasti olisi tungosta osallistujamäärissä.
|
|
 |
|
 |
{ POST_SCORE }:
Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!!
Kirjoittaja ohc » 06.01.2012 18:37

Kurreliini
Tarkasta kirjoittajan nimi |
Viestin otsikko: Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!! Lähetetty: 06.01.2012 19:47 |
|
Liittynyt: 17.02.2009 01:00 Viestit: 41
|
 Minä se olin joka tämän rengaskeskustelun aloitin.Syy oli se , jos joku viitsii tarkkaan lukea että päästäisiin eroon spooreissa ajamisesta ja turhista rengaskuluista.Joku tuossa epäili että en ole koskaan rallia ajanut ? Siihen on pakko vastata että vuodesta -74 alkaen olen ajanut yhtäjaksoisesti yli 230 rallia ja alkuaikoina juuri ajeltiin siviilipyörillä talvella ja voin vakuuttaa että kisat oli tasaisempia koska "rahamiehet" ei juhlineet huippurenkaidensa kanssa.Tarkennan asiaa että nyt itselläni ei ole toki rahasta kiinni , voin kyllä ostaa vaikka joka pätkälle uudet renkaat, vaan ehdotuksen pohjana oli se, että tiet pysyisivät edes valtaosalle kilpaijoista edes jotenkin ajettavassa kunnossa ja tasavertaisina kaikille.Tämän keskustelun perusteella ehdottaisin , kuten moni muukin, että lyhennetään nastoja ja ajetaan nykysäännön renkailla. Oliskos näin hyvä??
|
|
 |
|
 |
{ POST_SCORE }:
Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!!
Kirjoittaja Kurreliini » 06.01.2012 19:47

ärrä
Tarkasta kirjoittajan nimi |
Viestin otsikko: Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!! Lähetetty: 06.01.2012 23:16 |
|
Liittynyt: 23.10.2006 00:00 Viestit: 70
|
Nastaukonema pienemmäksi nykyrenkaasta ja aluksi vain SM sarjaan että saadaan vanhat renkaat ajettua loppuun ja SM sarjasta kiertoon lisää hyviä käytettyjä harrastusrenkaita .Vuoden 2013 alusta.Joku vois laittaa viestiä AKK.n suuntaan.Eli ehdottomasti samaa mieltä kurreliinin kanssa. 
|
|
 |
|
 |
{ POST_SCORE }:
Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!!
Kirjoittaja ärrä » 06.01.2012 23:16
Nastaukonema pienemmäksi nykyrenkaasta ja aluksi vain SM sarjaan että saadaan vanhat renkaat ajettua loppuun ja SM sarjasta kiertoon lisää hyviä käytettyjä harrastusrenkaita .Vuoden 2013 alusta.Joku vois laittaa viestiä AKK.n suuntaan.Eli ehdottomasti samaa mieltä kurreliinin kanssa. 
Trophy
Tarkasta kirjoittajan nimi |
Viestin otsikko: Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!! Lähetetty: 06.01.2012 23:21 |
|
Liittynyt: 05.05.2004 00:00 Viestit: 392
|
"ärrä" kirjoitti: "Laittakaa viestiä AKK.n suuntaan". Gmailista saa ilmaisen sähköpostiosoitteen, niin pääset itsekkin sen viestin lähettämään..... 
|
|
 |
|
 |
{ POST_SCORE }:
Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!!
Kirjoittaja Trophy » 06.01.2012 23:21
"ärrä" kirjoitti: "Laittakaa viestiä AKK.n suuntaan". Gmailista saa ilmaisen sähköpostiosoitteen, niin pääset itsekkin sen viestin lähettämään..... 
gianni
Tarkasta kirjoittajan nimi |
Viestin otsikko: Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!! Lähetetty: 07.01.2012 10:50 |
|
Liittynyt: 20.08.2005 00:00 Viestit: 206
|
|
Tämmöiset vähälumiset jäiset tiet kestää kaikkein parhaiten. Muistanpahan vuoden 2009 Orimattila rallin kun beejunnutkin sai ajaa lähes korkkaamattomalla tiellä eikä spooreista ollu tietoakaan. Kyllä ralliin kuuluu kunnon kisarenkaat! Renkaat on kuitenkin ainoa kosketuspinta tiehen.
|
|
 |
|
 |
{ POST_SCORE }:
Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!!
Kirjoittaja gianni » 07.01.2012 10:50
Tämmöiset vähälumiset jäiset tiet kestää kaikkein parhaiten. Muistanpahan vuoden 2009 Orimattila rallin kun beejunnutkin sai ajaa lähes korkkaamattomalla tiellä eikä spooreista ollu tietoakaan. Kyllä ralliin kuuluu kunnon kisarenkaat! Renkaat on kuitenkin ainoa kosketuspinta tiehen.
lindaw
Tarkasta kirjoittajan nimi |
Viestin otsikko: Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!! Lähetetty: 07.01.2012 12:53 |
|
Liittynyt: 19.09.2005 00:00 Viestit: 38 Paikkakunta: tammisaari
|
|
Joku joka osaa voisi pistä galluppi pystyyn tänne rallinettiin. Joka olisi tarkoitettu ainoastaan kilpailijoille, harrastajille. Vaihtoehdot voisi olla: 1: Jatketaan nykyrenkailla 2: Pienempi ulkonema nyky runkoon 3: Siviilirenkaat Gallupin tuloksien perusteella voisi laittaa ehdotus akk:lle Jos joku muu ei ole halukas sinne lähettä postia niin minä voin tehdä sen.
|
|
 |
|
 |
{ POST_SCORE }:
Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!!
Kirjoittaja lindaw » 07.01.2012 12:53
Joku joka osaa voisi pistä galluppi pystyyn tänne rallinettiin. Joka olisi tarkoitettu ainoastaan kilpailijoille, harrastajille. Vaihtoehdot voisi olla: 1: Jatketaan nykyrenkailla 2: Pienempi ulkonema nyky runkoon 3: Siviilirenkaat Gallupin tuloksien perusteella voisi laittaa ehdotus akk:lle Jos joku muu ei ole halukas sinne lähettä postia niin minä voin tehdä sen.
JM
Tarkasta kirjoittajan nimi |
Viestin otsikko: Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!! Lähetetty: 07.01.2012 14:30 |
|
Liittynyt: 09.02.2004 01:00 Viestit: 1412 Paikkakunta: Nokia
|
lindaw kirjoitti: Joku joka osaa voisi pistä galluppi pystyyn tänne rallinettiin. Joka olisi tarkoitettu ainoastaan kilpailijoille, harrastajille. Vaihtoehdot voisi olla: 1: Jatketaan nykyrenkailla 2: Pienempi ulkonema nyky runkoon 3: Siviilirenkaat Gallupin tuloksien perusteella voisi laittaa ehdotus akk:lle Jos joku muu ei ole halukas sinne lähettä postia niin minä voin tehdä sen. Täällä ei pysty erittelemään onko kilpailija, harrastaja jne. Galluppeja ja äänestyksiä voi tehdä, mutta niillä ei saa aikaan minkäänlaista luotettavaa tulosta, jonka perusteella asiaa voisi lähteä viemään eteenpäin yhtään mihinkään.
|
|
 |
|
 |
{ POST_SCORE }:
Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!!
Kirjoittaja JM » 07.01.2012 14:30

Viestin otsikko: Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!! Lähetetty: 07.01.2012 15:05 |
|
Liittynyt: 19.09.2005 00:00 Viestit: 38 Paikkakunta: tammisaari
|
JM kirjoitti: lindaw kirjoitti: Joku joka osaa voisi pistä galluppi pystyyn tänne rallinettiin. Joka olisi tarkoitettu ainoastaan kilpailijoille, harrastajille. Vaihtoehdot voisi olla: 1: Jatketaan nykyrenkailla 2: Pienempi ulkonema nyky runkoon 3: Siviilirenkaat Gallupin tuloksien perusteella voisi laittaa ehdotus akk:lle Jos joku muu ei ole halukas sinne lähettä postia niin minä voin tehdä sen. Täällä ei pysty erittelemään onko kilpailija, harrastaja jne. Galluppeja ja äänestyksiä voi tehdä, mutta niillä ei saa aikaan minkäänlaista luotettavaa tulosta, jonka perusteella asiaa voisi lähteä viemään eteenpäin yhtään mihinkään. Se on varmaan totta mutta uskon että saataisiin suunta antava tulos. Jos minä laittaisin sinne ehdotus niin ehdottaisin että akk tekisi tutkimus mitä mieltä kilpailijat ovat muutoksesta. Muistaakseni ne on joskus lähettänyt sähköinen kysely aikaisemminkin. Toki voisi laittaa tommoinen ehdotus ilman galluppi täälläkin.
|
|
 |
|
 |
{ POST_SCORE }:
Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!!
Kirjoittaja lindaw » 07.01.2012 15:05

Viestin otsikko: Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!! Lähetetty: 07.01.2012 17:50 |
|
Liittynyt: 23.10.2006 00:00 Viestit: 70
|
|
Jos nasta ulkonemaa hieman rajataan ja palataan vaan siihen alkuperäiseen millä nasta vielä pysyy renkaasa niin pito on hiton hyvä ja tehoerot hiukan tasottuu. Tostahan vois Vauhdin maailmaan tehdä joku vetomies testin mitä vaikuttaa nastaulkoneman piennennys kestoon kautta pitoon.
|
|
 |
|
 |
{ POST_SCORE }:
Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!!
Kirjoittaja ärrä » 07.01.2012 17:50
Jos nasta ulkonemaa hieman rajataan ja palataan vaan siihen alkuperäiseen millä nasta vielä pysyy renkaasa niin pito on hiton hyvä ja tehoerot hiukan tasottuu. Tostahan vois Vauhdin maailmaan tehdä joku vetomies testin mitä vaikuttaa nastaulkoneman piennennys kestoon kautta pitoon.
gianni
Tarkasta kirjoittajan nimi |
Viestin otsikko: Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!! Lähetetty: 07.01.2012 19:16 |
|
Liittynyt: 20.08.2005 00:00 Viestit: 206
|
|
Kattelin eilen Motors TV:tä, josta tuli lähetys Kanadan rallimestaruussarjasta. Siellä pojat ajeli talvisäässä paljon levämmillä renkailla kun me eikä niissä ollut pitoa sit yhtään. Meno oli kuin bambi liukkaalla jäällä... aika vaarallisen näköistä touhua, kun mutkat olivat menneet välillä ihan peilijäähän ja osa mutkista soralla.En nähnyt millainen kuvio oli tai nastojen määrää, mutta huollossa kuviot oli ihan täynnä lunta...
|
|
 |
|
 |
{ POST_SCORE }:
Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!!
Kirjoittaja gianni » 07.01.2012 19:16

Masa
Tarkasta kirjoittajan nimi |
Viestin otsikko: Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!! Lähetetty: 08.01.2012 16:36 |
|
Liittynyt: 14.01.2005 01:00 Viestit: 295
|
|
Nyt ollaan oikeilla jäljillä, kun mietitään nykyistä rengasta, mutta huomattavasti pienemmällä nastan ulkonemalla.
Uskoisin, että rengas kestäisi enemmän, mutta renkaassa olisi vielä kunnollinen pito.
|
|
 |
|
 |
{ POST_SCORE }:
Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!!
Kirjoittaja Masa » 08.01.2012 16:36
Nyt ollaan oikeilla jäljillä, kun mietitään nykyistä rengasta, mutta huomattavasti pienemmällä nastan ulkonemalla.
Uskoisin, että rengas kestäisi enemmän, mutta renkaassa olisi vielä kunnollinen pito.
tja67
Tarkasta kirjoittajan nimi |
Viestin otsikko: Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!! Lähetetty: 08.01.2012 20:55 |
|
Liittynyt: 02.05.2004 00:00 Viestit: 14
|
Powerslide kirjoitti: "Olen sen itse nähnyt monta kertaa ja myös ollut ralliautossa toistakymmentä kertaa (kartturina) kun ajetaan siviilirenkailla. Vauhtia piisaa, MUTTA vaatii kuskilta enemmän taitoa ja ymmärrystä kuin rallirenkaalla ajaminen
en ole ajanut rallia,mutta muita lajeja kuitenkin, en välttämättä allekirjoittais tuota boldattua kohtaa, tilanteethan kuitenki on samat kummallakin renkaalla,toisella renkaalla tilannenopeus vaan paljon kovempi . spoorien kannalta varmaan ois hyvä siirtyä johonkin laimeampaan rattaaseen, katsojan kannalta ei... 
|
|
 |
|
 |
{ POST_SCORE }:
Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!!
Kirjoittaja tja67 » 08.01.2012 20:55

taparkki
Tarkasta kirjoittajan nimi |
Viestin otsikko: Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!! Lähetetty: 03.02.2012 20:10 |
|
Liittynyt: 03.05.2004 00:00 Viestit: 34 Paikkakunta: Liminka
|
|
Tuossa taannoin porisin asiasta meidän autokunnan kuljettajan kanssa. Ja kyllä meidän molempien mielipide on, että vois siviilirenkaallakin rallia kokeilla. Hommassa on vaan ERONA se että asiaa pitää ajatella kokonaisuutena. Siviilitalvirengas on meidän näkemyksen mukaan tiiviillä lumipolanteella ihan kohtuu pitävä rengas, pitoa ei voi tietenkään verrata piikkipyörään, mutta se ei minusta olekaan tässä pointti. Ongelmat siviilipyörän kanssa tulevat luultavasti juuri vaihtelevissa oloissa, esim. tiellä vähän enemmän lunta ja rengas on tosi liukas. Mutta kaikki piikillä ajaneet varmaan myös tietävät, että huononee se piikkirenkaankin pito lumen myötä ja sitä kautta kaikki ajavat lumessa vähän tai vähän enemmän hiljaa. Ei siis sinäänsä mitään eroa vaikka ajais siviilipyörälläkin, sillä vaan pitää ajaa vielä hiljempaa, tai sitten isommalla riskillä. Kukin ranteidensa mukaan. Etu siviilipyörässä olis kuitenkin se, että tien kuluminen olisi käytännössä kohtuu olematonta, joten kilpailun vois sitä kautta viedä tiellä jonne ei nykyrenkailla ole mitään asiaa. Toinen näppärä juittu minkä siviilipyörä vois tuoda mukanaan olis jäisen asfaltin käyttö. Eikä ek:ta tarvis perua vaikka aurinko sattuis sulattamaan jään puhki. Myös tien nopeutta voitaisiin miettiä uudelleen, kuten joku tuolla aiemmin kirjoitti risteykset ja muut hitaat paikat olisivat vaikeita, toisaalta siviilirenkaan mukanaan tuoman nopeuden laskun myötä vois käyttää nopeampaa tietä ja välttää hitaita paikkoja.
Missään nimessä en tyrmää nykyisiä renkaita pienemmällä ulkonemalla, mutta suoraan tehtaan jäljiltä oleva siviilirengas olisi minun mielestä kuitenkin kokeilemisen arvoinen juttu. Hintaetu siviilirenkaan puolesta on kuitenkin niin suuri = käytännössä koko sarja yhden piikkirenkaan hinnalla. Ehdottaisin siis että siviilirenkaalle ei saisi tehdä yhtään minkäänlaista jälkikäsittelyä, jotta se olisi mahdollisimman tasapuolinen. Jollei se toimi, niin nykypiikki pienemmällä ulkonemalla on seuraava vaihtoehto. Joka tapauksessa jotain tälle rengasasialle pitäisi tehdä ja kohtuu äkkiä. Tätä menoa ei ole enää 5 vuoden päästä kisoja, jossa asiaa testata (tai kilpailijoita jotka sitä kokeilisivat)...
Tapio Parkkinen Kartturi ja Scuderia Palas ry:n puheenjohtaja
|
|
 |
|
 |
{ POST_SCORE }:
Re: TALVIRALLEIHIN VAKIORENKAAT!!
Kirjoittaja taparkki » 03.02.2012 20:10

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa |
| |
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä Et voi vastata viestiketjuihin Et voi muokata omia viestejäsi Et voi poistaa omia viestejäsi Et voi lähettää liitetiedostoja.
|
|