
Suistuminen hankeen kolmanneksi viimeisellä erikoiskokeella pudotti Mikko Heikkilän ulos Arctic Lapland Rallyn kärkitaistelusta. Kuva: Jari Nurminen / RPF
Mikko Heikkilän ensimmäinen Tunturiralli nelivetoauton ratissa kulki seitsemän ensimmäisen erikoiskokeen ajan SM1-luokan palkintosijojen tuntumassa, mutta lipsahdus lumihangen puolelle kilpailun kolmanneksi viimeisellä erikoiskokeella pudotti nurmijärveläisen ulos kärkitaistelusta.
Jere Pensas selvitti Arctic Lapland Rallyn haasteet kuitaten SM4-luokan nelostilan. Kuva: Jarno Saari
Laihian Urheiluautoilijoiden Jere Pensaan siirtyminen rallin SM-sarjan SM4-luokkaan sujui joustavasti viime viikonloppuna kaasutellussa Tunturirallissa Rovaniemellä.
Ensimmäisen yleisen luokan rallinsa päästellyt Pensas ja kartturi Jouni Saarijärvi selvittivät kahden päivän tuntureiden kierron ilman isompia virheitä.
Porvoon Autopalvelu -tiimin Sami Pajari (oik.) ja kartanlukija Antti Haapala ajoivat SM3-luokan toiselle sijalle Arctic Lapland Rallyssa. Kuva: AKK / Taneli Niinimäki
Kalle Rovanperän WRC-debyytti päättyi odotetusti SM-rallisarjan avauskisassa Arctic Lapland Rallyssa puuppolalaisen ylivoimaiseen voittoon.
Anssi Valkonen vauhdissa Mitsubishi Lancerin Evo9 -mallilla Arctic Lapland Rallyssa. Kuva: Marko Kyöstilä
Kauhavalainen Anssi Valkonen valmistautui pikaisella aikataululla rallin SM-sarjan kauden avaukseen Arctic Lapland Rallyyn Rovaniemelle. Kartanlukijaksi lähti Kauhajoen UA:ta edustava Juha Heikkilä.
– Kun tein kaupat Mitsubishista, niin heräsi ajatus ajaa Rovaniemellä.
Ford Motorcraft FST-sarjan avauskilpailun ja SM3-luokan voiton vei nimiinsä Lauri Joona. Kuva: Jarno Saari
Paluun kotimaiseen rallikalenteriin tehnyt Ford Motorcraft Fiesta Sport Trophy -merkkisarja käynnistyi Rovaniemen Arctic Lapland Rallyssa. Sarjapisteistä oli ilmoittautunut kisaamaan yhdeksän kuljettajaparia, mukana koko viimevuotinen SM-mitalikolmikko.
Teemu Asunmaa ajoi SM1-luokan voittoon Rovaniemellä. Kuva: Jari Nurminen / RPF
Historian 55. Tunturiralli, rallin SM-sarjan kauden avausosakilpailu Rovaniemen ympäristössä viime viikonloppuna, päättyi SM1-luokan osalta Teemu Asunmaan ja Jani Salon voitonjuhliin.
Jälleen kerran rallissa nähtiin se, että sijoitukset ja pisteet jaetaan vasta maalissa.
