Teemu Suninen. Kuva: Teemu Sunisen Tiedotus

Rallin MM-sarjassa on vuorossa tulevana viikonloppuna kauden 2019 ensimmäinen sorakisa, kun edessä on Meksikon MM-ralli. Paahtavasta helteestään ja korkeilla vuoristoissa kiertelevästä reitistään tutun rallin lähtökohdat ovat suomalaisittain kutkuttavat. Esapekka Lappi, Jari-Matti Latvala ja Teemu Suninen starttaavat matkaan MM-pistetaulukon mukaisten sijotustensa perusteella, joten ainakin teoriassa pistekärjessä olevien kuljettajien pitäisi aurata pahin irtosora suomalaisten tieltä.

Lue lisää...

Patric Öhman ajoi Joensuussa SM3-luokan yhdeksänneksi. Kuva: Jari Nurminen / RPF

Rallin SM-sarjan talvikauden kolmas ja samalla viimeinen osakilpailu ajettiin viime lauantaina Joensuussa legendaarisen Itärallin merkeissä. Todella haastavissa olosuhteissa ajettu kilpailu päättyi Go4Speed Motorsport -tiimin Patric Öhmanin ja kartanlukija Aki Sparren osalta SM3-luokan yhdeksänteen sijaan.

Lue lisää...

Jari Ketomaa ajaa kotikaupunkinsa SM-rallisprintissä lauantaina. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Rallisprintin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan lauantaina Mikkelissä, Löydön Kartanon ympäristössä. Reitillä on pituutta hieman reilut kolme kilometriä, josta osa on tuttua Vaakuna-Rallin erikoiskoetta.

Lue lisää...

Aaro Vainio ja hänen tuleva kilpa-autonsa Aston Martin Vantage GT3. Kuva: R-Motorsport

Ratapuolella menestyneen ja viime vuodet GT-luokissa Italiassa ja Saksassa ajaneen Aaro Vainion ura jatkuu sveitsiläisenglantilaisessa R-Motorsport -tallissa. Vainio ajaa kaudella 2019 Blancpain GT3 -sarjassa, kalustonaan Aston Martin Vantage GT3 ja kilpailijaparinaan Hugo de Sadeleer.

Lue lisää...

Itäralli päättyi Mika Karppasen osalta ulosajoon. Kuva: Jani Salonen

Mika Karppasen paluusta rallin SM-sarjaan muodostui pannukakku, jonka Lakeuden urheiluautoilijoita edustava mies haluisi pyyhkiä pikimmiten muistoista pois. Tekniset ongelmat ja ulosajo päivän kolmannella erikoiskokeella eivät miehen mieltä lämmittäneet.

Lue lisää...

Myös Lauri Joonalla oli vaikeuksia sakeassa lumipyryssä. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Rallin SM-sarjan talvikausi päättyi viikonloppuna Joensuussa ajettuun SM Itäralliin. Kolmen ajetun kilpailun jälkeen sastamalalainen Lauri Joona on SM3-luokan mestaruuspisteissä hienosti kolmantena.

Ralli SM -sarjan kolmas ja samalla talvikauden päättävä osakilpailu SM Itäralli ajettiin viime lauantaina Joensuussa ja sen ympäristössä.

Lue lisää...

Ralli-SM tulosveikkaus

Rallin SM-sarjan tulosveikkaus on jälleen avattu! Tulokset lähimmäksi arvanneelle jälleen luvassa mainetta ja kunniaa!

Kirjaudu sisään tunnuksellasi ja anna äänesi.

Äänestä tästä!

Kirjaudu