Suniselle ja kartanlukija Mikko Markkulalle päivä oli virheetön. Jokelalainen piti autonsa tarkasti keskellä tietä ja antoi ajon puhua puolestaan.

– Päivä oli kaikkiaan hyvä. Ajo sujui mukavasti ja tein monilla erikoiskokeilla kokemukseeni nähden kelpo ajan. Osa erikoiskokeista oli vielä meidänkin lähtöpaikalla todella liukkaita, Suninen kertasi.

Lue lisää...

Mikko Eskelinen (edessä) ja Juuho Puhakka pääsivät tänään suihkuttamaan shampanjaa tänään. Kuva: Jani Kekoni

Italian Vallelungan kilparadalla ajetut Lamborghini Super Trofeo Aasian ratasarjan finaalikilpailut sujuivat suomalaisittain erinomaisesti, kun kirkkonummelainen Juuso Puhakka ja jyväskyläläinen Mikko Eskelinen nappasivat aamupäivän kilpailusta viidennen voittonsa ja iltapäivän kilpailusta kauden kolmannen kolmossijan.Lisäksi Eskelinen ja Puhakka pokkasivat kolme kakkossijaa, eli puolen vuoden aikana kaksikko oli palkintokorokkeella yhteensä 11 kertaa 12 mahdollisesta.

Lue lisää...

Esapekka Lappi ja Janne Ferm lähtevät Australian MM-ralliin sarjan neljännellä sijalla. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool

Viikonloppu on todellinen kansainvälisten mestaruuskilpailujen superviikonloppu, kun ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokka MotoGP ja rallin MM-sarja saavat päätöksensä. Suomalaisia on viikonloppuna tulikokeessa myös useissa muissa kovan tason moottoriurheilukilpailuissa ympäri maailman.

Lue lisää...

Esapekka Lappi muistuttaa säällä olevan suuri merkitys Australian MM-rallissa. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC

Toyota Gazoo Racing -rallitiimi on valmiina MM-sarjan kauden päätösosakilpailuun Australiassa. Torstain testipäivä oli tiimin osalta onnistunut, ja rallin avauspäivään suunnataan varmistamaan valmistajien sekä kuljettajien mestaruudet.

Lue lisää...

Eskelinen ja Puhakka starttaavat päätöskilpailuun jaetussa sarjajohdossa. Kuva: Jani Kekoni

Seuraavien neljän päivän ajan kansainvälisesti suurta arvostusta nauttiva Lamborghini Super Trofeo -ratasarja kerää yhteensä 65 autokuntaa huipentamaan kilpailukautensa Italian Vallelungan radalle. Italiassa ajetaan niin Aasian, Euroopan kuin Amerikan maanosien sarjojen kaksi viimeistä osakilpailua World Finals -kilpailuna.

Lue lisää...

Niko Mäkisen kausi ei sujunut loppuun asti miehen toivomalla tavalla. Kuva: Toni Ollikainen/Tonigraphs

Niko Mäkinen käveli viimeisen SM-rallin aikana keskellä pimeää metsää ja mietti miten kausi meni. Ja miksi. Kilpa-auto oli rengas alleen taittuneena tien varressa toisella erikoiskokeella, ja laihialaisen mieli oli sysimusta.

Lue lisää...

Kirjaudu